1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. polttohautaus (hautaustavat)

Lemmikin tuhkaus on suosittua

Rovaniemen pieneläinten krematoriossa on tuhkattu reilun kuukauden aikana 44 lemmikkiä. Tavivaaraan on tuotu koiria, kissoja ja papukaijojakin eri puolilta Lappia. Tuhkaus on viimeinen palvelus hyvälle kaverille, sanoo Nina Rissanen Rovaniemen pieneläinten hautauspalvelusta.

polttohautaus (hautaustavat)
Pieneläineten hautausmaa uurnalehto
YLE Lappi

- Jotkut haluavat takan reunukselle kauniin uurnaan, toiset taas ripottelevat lemmikin tuhkan tutun lenkkipolun varteen tai vaikka mökin pihalle.

Eläin tuodaan tuhkaukseen yleensä kuolinpäivänä eläinlääkärin kautta. Sen jälkeen Nina Rissanen huolehtii lemmikistä viimeisellä matkalla uurnaan asti.

- Uuniin eläin laitetaan ilman pussia. Joskus mukana poltetaan lemmikin oma peti. Mukaan on laitettu perheen lasten kirjoittamia kirjeitä ja papukaija tuhkattiin oman munan kanssa. Muovia emme kuitenkaan polta.

Joka päivälle tuhkattavaa

Polttamisen jälkeen uuniin jäänyt harmaa tuhka kerätään pahviseen, puiseen tai keraamiseen uurnaan. Esimerkiksi papukaijan jäännökset mahtuvat tulitikkuaskin kokoiseen uurnaan, kun taas ison koiran tuhka kerätään suurempaan.

Pieneläinten krematorioon voi toimittaa tuhkattavaksi korkeintaan 90 kiloa painavan eläimen. Tuhkaukset maksavat lemmikin koosta riippuen 20-90 euroa. Tehtyjen tuhkausten määrä on korkeampi kuin ennen toiminnan aloittamista osattiin odottaa.

- Aluksi ajateltiin tuhkattavan noin 120 eläintä vuodessa. Nyt tahti on ollut seitsemän eläintä viikossa eli joka päivälle riittää tuhkattavaa, Nina Rissanen sanoo.

Lähteet: YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti

Lue seuraavaksi