1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaisella kirjallisuudella nostetta

Suomalaisella kirjallisuudella on nyt nostetta ulkomailla, kertoo Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen johtaja Iris Schwanck. Hänen mukaansa kiinnostusta suomalaisia kirjailijoita kohtaan on lisännyt muun muassa Sofi Oksasen suomalaisittain poikkeuksellinen menestys maailmalla.

kulttuuri

Sunnuntaina päättyneet maailman suurimmat kirjamessut Franfkurtissa olivat Schwanckin mukaan menestys suomalaiselle kirjallisuudelle. Kiinnostusta suomalaista ja muuta pohjoismaalaista kirjallisuutta kohtaan on nyt ohi dekkaribuumin.

Sofi Oksasen menestys on poikinut menestystä muillekin, kun kustantajat haluavat katsoa, millaisia muita kirjailijoita Suomessa on, Schwanck arvioi. Erityisesti kiinnostusta on naiskirjailijoita kohtaan.

Lisäksi kiinnostusta lisää jo nyt se, että Suomi on Frankfurtin messujen teemamaa vuonna 2014, ja Pohjoismaat ovat teemana Pariisin ensi vuoden kirjamessuilla.

Tänä vuonna Frankfurtin kirjamessujen suomalaisnimi oli Schwanckin mukaan Riikka Pulkkinen. Otava kertoi torstaina, että Pulkkisen kirjojen oikeudet on myyty jo kuuteen maahan, ja lisäneuvotteluja käydään.

Kiinnostusta oli myös muita kirjailijoita kohtaan. Erityisesti Schwanck mainitsee lastenkirjallisuuden, muun muassa Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat, Timo Parvelan Karuselli- ja Keinulauta kirjat sekä Ella-sarjan ja Markus Majaluoman sekä Tiina ja Sinikka Nopolan kirjat.

Esimerkiksi Taiwaniin myytiin oikeuksia useisiin lastenkirjoihin, mutta myös aikuisten kirjoihin, muun muassa Leena Lehtolaisen teoksiin.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi