Chile suuttui kuparimaan kaivosmiesten kovasta kohtelusta

En unohda Juania. Hän oli alle 30-vuotias, mutta näytti 60-vuotiaalta. Hampaita puuttui, silmissä alistuneen koiran katse. Juan punoi köyden vyölleen ja muut kaivosmiehet laskivat hänet köysillä alas syvään maassa olevaan reikään. Juanilla oli mukana sanko ja kaivuuvälineet. Alhaalla pimeässä hän raapi maan uumenista murikoita, joista saisi kuparia. Juan ja perhe myyvät murikat halvalla yhtiöille, jotka kauppaavat ne kalliilla eteenpäin. Juan on chileläinen pirquinero, onkalokaivaja. Hän kaivaa metallia ja hiiltä samoin keinoin kuin intiaanit satoja vuosia sitten.

Työntekijä käveli San Josen kaivosalueella kaivosmiesten pelastustoimiin käytettävän poran ohitse syyskuun alussa. Kuva: EPA/ Martin Mejia

Juan on nuori. Hän voisi opiskella yliopistossa. Juanin kuukausiansio on parisataa euroa. Jos hän käyttäisi kaikki tulonsa yliopistomaksuun, hänellä olisi varaa opiskella kaksi viikkoa valtion yliopistossa kaivosinsinööriksi. Yliopisto maksaa noin 300 - 400 euroa kuussa tällä oppialalla. Niinpä Juanilla ei tule koskaan elämässään olemaan varaa opiskella mitään, ei edes kuukautta. Ei myöskään hänen lapsillaan, sillä parin kolmen sadan euron kuukausipalkalla chileläinen ei saa lapsiaan yliopistoon, ovathan ne kuparimaassa niin kalliita. Chilessä yliopistoon pääsevät ne, joilla on rikkaat vanhemmat, vanhaa rahaa suvussa tai oikeus pankkilainaan. Niin luokkaero jatkuu.

Tapasin Juanin muutama vuosi sitten Copiapossa samalla alueella, jossa nyt 33 kaivosmiestä on loukussa 700 metrin syvyydessä San Josén kaivoksessa. En tiedä miltä Juan näyttää nyt tai mitä hän tuumii surmaloukkuun jääneistä kaivosalan kollegoista, mutta tuskin asia häntä piristää.

Kallis maraton

Juanin ja muiden onkalokaivajien työturvallisuus on mitätön. Valtion kupariyhtiö Codelco ja muut suuryritykset pitävät kaivostyöntekijöistä hyvää huolta, mutta pienet ja keskisuuret eivät. Pahinta vilunkia työturvallisuudessa harrastavat urakoitsijat ja alihankkijat, jotka ostavat halvalla raakalouhittua kiveä onkalokaivajilta ja myyvät sitä eteenpäin kalliimmalla.

Surmanloukkukaivoksen alueella Copiapossa on satoja onkalokaivajia. Heihin verrattuna loukkuun jääneet kaivosmiehet ovat melkein eliittiä, vaikka ovat hekin köyhää kansaa. Heidän pelastusoperaationsa ei ole pikajuoksu, vaan kallis maraton, joka vaatii läpikotaisin pohdittua strategiaa.

Pelastusoperaatiossa käytetään konsultteina Yhdysvaltain avaruustieteen ja maan kaukokartoituksen laitoksen Nasan asiantuntijoita, ulkovaltioiden konsultteja ja kansainvälisiä tiedemiehiä. Tämä herättää kysymyksiä.

Kuka konsulteille maksaa? Chileläiset veronmaksajatko? Tosin rahaa onneksi on. Chilen valtiontalous on kuparin ansiosta ylijäämäinen, mutta tänä vuonna rahaa palaa viime helmikuun suuren maanjäristyksen jälkeiseen jälleenrakennukseen. Kuluja riittää.

Miksi kaivostyöläisistä ei ole pidetty aiemmin huolta? Pitikö ikänsä kaivostyötä tehneiden miesten jäädä maan uumeniin jumiin, jotta maan tärkeimmän tuotannonalan - kaivosalan - työsuojelu alkaisi kiinnostaa? Ei se kiinnostanut kenraali Augusto Pinochetin diktatuurin aikana eikä demokratian kaksi vuosikymmentä olennaisesti korjannut asiaa. Miksi?

Nyt Andien kuparimaan sosiaalinen media, chatit ja facebookit ovat täyttyneet ryhmistä, joissa lain laatijat ja hallitukset saavat tulista huutia siitä, että kuparidollareilla ei ole pantu kaivostyön arkea kuntoon.

Chile suree ja rukoilee

Maan pääkaupungissa asuva chileläinen ystäväni, taidealan opettaja Pablo Llao ihmettelee Facebookissa, että ei ymmärrä, miksi hallitus syyttelee kaivosyhtiöitä, sillä itsehän hallitukset ja poliitikot ovat katsoneet läpi sormien maan heikkoja työturvallisuuslakeja.

Ahkerasti nettiä käyttävien chileläisten Facebook-ryhmien sananvaihdosta käy ilmi kansan ärtymys ja sekin, mitä lehdistö ei aina kerro.

- Täällä Copiapossa ei ole yhtään perhettä, josta joku jäsen ei olisi kaivostyössä. Ei perhettä, jossa jollain ei olisi kaivostyön jättämiä arpia. Onkalokaivajia täällä on satoja. Me kaivostyöläisten vaimot, äidit, isoäidit, tyttöystävät ja morsiamet valvomme yö yön perään, tuleeko rakkaamme kaivoksesta kotiin. Siksi meihin koskee nyt syvästi, sillä kuka heistä välitti? Kuka sotilaiden tai demokratian aikana valvoi heidän etujaan? Tämä on modernia orjatyötä. Heitä muistimme vain me perheet, jotka kaivostyöläisen vuosipäivänä emme juhli, vaan rukoilemme lakkaamatta kaivosten pyhimystä Lorenzoa. Tunti tunnilta he nyt odottavat San Josén syvyydessä valonsädettä, joka tuo vapauden, kirjoittaa chileläisille tyypillisellä tunteikkuudella V. Matulic.

- Luen päivittäin chatteja. Mieli on sekaisin. Niin lähellä ja niin kaukana San Josén kaivosmiehet. Syyllisiä ehditään hakea - nyt kaikki tuki vain heille siellä maan alla, jotta kuten V. Matulic kirjoitti, he näkisivät vielä valon, tiivistää Roberto Arancibia.

Maailman suurin kuparin tuottaja

Chile on maailman tärkein kuparin tuottaja. Andien 15 miljoonan asukkaan Chilessä kupari kansallistettiin jo sosialistipresidentti Salvador Allenden aikana 1970-luvun alussa. Kupari on vaurastuttanut maata – ja armeijaa. Valtion kupariyhtiöjätin Codelcon myymän kuparin tuotosta kilahtaa jatkuvasti 10 prosenttia armeijalle.

Copiapon turmanloukkukaivosalue tuottaa tänäkin vuonna Chilelle huomattavan määrän kuparia vientiin. Ostetaanko armeijan kuparireservin tilille kertyvällä osuudella aseita vai muuta?

Armeija ei näytä tietävän mitä kuparireservitilin rahoilla tekisi. Tili on alati ylijäämäinen. Tänä vuonna armeijan kuparireservitilin ylijäämä on 800 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan tärkeimmän tuotannonalan työntekijät ovat, jos ei ammattikuntien pohjasakkaa, niin jotain sinne päin.

Copiapon kaivos määrättiin suljettavaksi jo ennen elokuun 5. päivän onnettomuutta, eikä sen pitänyt saada toimilupaa puutteellisten turvamääräysten takia ennen kuin viat korjattaisiin. San Esteban kaivosyhtiö sai silti puolitoista vuotta sulkemisen jälkeen oikeuden aloittaa jälleen kaivostoiminnan, vaikka korjauksia ei tehty. Kaivokseen piti määräysten mukaan rakentaa muun muassa tikkaat tuuletuskuiluihin, jotta ne voisivat toimia varauloskäytävinä. Tämä jäi tekemättä.

Chileläiset ovat syystä vihaisia ja kysyvät nyt, maksettiinko viranomaisille lahjuksia, joilla toimilupa saatiin kelvottomaan kaivokseen.

Turvamääräyksien täyttämättä jättäminen tuli kalliiksi. Copiapon kaivosmiesten kokemuksista voinee odottaa bestsellereitä ja elokuvia, jos he selviävät loukostaan hengissä ylös. Andien kaivosmaat ja muu maailma seuraavat vielä pitkään, saako yksi Latinalaisen Amerikan vauraimpia valtioita tärkeimmän tuotannonalansa työturvallisuuden kuntoon.