Merimetsokanta vahvistuu pohjoisessa

Merimetsokannat vahvistuvat pian jo Oulun korkeudella asti. Satunnaiskävijöinä merimetsoja on tavattu pohjoisessa vuosia, mutta vahvistuneet kannat työntyvät nyt Perämerelle saakka. Kainuussakin lintu on nähty.

Merimetso (Kalastus)
Merimetsoja Toppilan salmen suulla.
Merimetsoja Toppilan salmen suulla olevalla aallonmurtajalla Oulussa.YLE / Risto Degerman

Dosentti Kalevi Kuusela Oulun yliopistosta arvioi, että Suomessa on nykyisin 10 000 merimetsoa. Kalastajien vieroksuman lajin ei uskota vielä pesivän Oulun korkeudella. Kajaanilaisen luontokuvaaja Pekka Helon mukaan Oulujärvellä merimetsojen pesinnästä ei vielä ole mitään merkkejä. Nuoria merimetsoja järvellä vierailee kesän aikana kymmenkunta, Helo arvioi.

Pohjoisimmat havainnot merimetsosta ovat Inarinjärveltä ja Kuusamon Kitkajärveltä.

Lähteet: YLE Kainuu