Teemaviikko tavoittelee luomuruoalle vakiokäyttäjiä

Luomuruoan suosiota pyritään nostamaan maanantaina alkavalla valtakunnallisella teemaviikolla. Luomun osuus Suomen elintarvikemarkkinoista on tällä hetkellä vain prosentin luokkaa.

luomuruoka
Luomumerkki.
YLE

Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi kuitenkin sanoo, että liiton tavoitteena on nostaa osuus kuuteen prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

- On ollut ilo huomata, että esimerkiksi Atria ja Valio ovat lisänneet luomutuotteiden osuutta valikoimissaan, Niemi toteaa.

Teemaviikolla pyritään vaikuttamaan varsinkin satunnaisiin luomuostajiin. Luomulla on Suomessa pieni aktiivikäyttäjien joukko, jonka ostokset kattavat noin 35 prosenttia kaikesta luomumynnistä. Aktiivitalous osti luomua keskimäärin 274 eurolla viime vuonna.

ELY-keskuksen mukaan Kaakkois-Suomessa on tällä hetkellä runsaat 200 luomutuottajaa.

Viikon aikan järjestetään Kouvolassa muun muassa luomuruokakurssi miehille sekä aiheeseen liittyvä paneelikeskustelu.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala