Kirkosta eroavien vyöry hämmästyttää vapaa-ajattelijoita

Vapaa-ajattelijain liiton mukaan Päivi Räsänen tekee tällä hetkellä työtä aatteitaan vastaan. Liiton toiveissa ei kuitenkaan ole aiheuttaa kirkolle jäsenkatoa ja liitossa ihmetelläänkin erovyöryä.

vapaa-ajattelu
YLE / Jari Pelkonen

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelän mukaan Päivi Räsänen näyttäisi tekevän parhaillaan vapaa-ajattelijoiden työtä.

- Oikeastaan Päivi tekee koko sellaisen väestön osan työtä, joka tähtää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta kunnioittavaan yhteiskuntaan. Koska kristillisdemokraatit eivät tähtää tällaiseen yhteiskuntaan, niin Räsänen tekee tässä ikäänkuin karhunpalvelusta omalle asialleen, sanoo Jussi K. Niemelä.

Vaikka Räsäsen mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta kirkon virallista kantaa, ymmärtää Jussi K. Niemelä sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua kuulua samaan seurakuntaan Päivi Räsäsen ja tämän hengenheimolaisten kanssa.

- Kansa äänestää jaloillaan ja protestoi sitä, että kirkossa on useitakin tällaisia jäseniä. Kirkko ei ole vielä ottanut tarpeeksi jämerästi kantaa asiaan ja "räsäsiä" vastaan. Tämä lienee eroamisten kiihtymisen taustalla. Toisin sanottuna, mitä tahansa kuka sanookaan tästä eteenpäin, niin eroamiset lisääntyvät, Niemelä arvioi.

Valtio ja kirkko erilleen

Toisinajattelijat ovat eri mieltä kirkon kanssa useissa asioissa, mutta liiton puheenjohtajan mukaan tavoitteena ei kuitenkaan ole aiheuttaa kirkolle varsinaista jäsenkatoa.

- Kirkostaeroamispalvelu ei ole vapaa-ajattelijoiden liiton palvelu vaan Vakaumusten tasa-arvo ry:n, joka oli aikaisemmin Tampereen vapaa-ajattelijat. Meidän tavoitteenamme on Kirkon ja valtion erottaminen ja nyt näyttää siltä, että tavoitteen toteutuminen nopeutuu, sillä varmasti ihmiset, jotka eroavat kirkosta haluavat valtion ja kirkon välille selkeän jaon.

Valtion ja kirkon erottamien toisistaan olisi Niemelän mukaan kirkolle etu.

- Kirkko voisi toimia riippumatta lainsäädännöstä niiltä osin kuin he säännöissään sen määrittelevät, että ketä voidaan kirkossa siunata ja ketä ei. Silloin kirkko voisi kylmästi jakautua kahteen eri leiriin, liberaaleihin ja konservatiiveihin, joissa molemmat voisivat toimia omien vakaumustensa mukaisesti.

Maanantai-iltana on tiedossa uusi erä keskustelua, kun A-studion jutussa Jussi K. Niemelä kohtaa Päivi Räsäsen.

Lähteet: YLE Satakunta