Halimajärvi happamoitui - missä kalat?

Kangasalla ollaan huolissaan äkillisesti happamoituneen Halimajärven tilasta. Aiemmin ruskea ja samea vesi on kirkastunut yllättäin ja muuttunut harmaanvihertäväksi. Vedessä on havaittu myös rikin hajua.

rikki
Halimajärvi Kangasalla
Kuva: YLE / Marko Melto

Kalakuolemista ei ole vielä havaintoja, mutta ranta-asukkaiden mukaan kalat ovat hävinneet järvestä. Asukkaat ovat epätietoisia, voiko happamoitunutta vettä käyttää. Jukka Vasaman mukaan vedessä on tapahtunut raju muutos.

- Tämä on kamala tilanne. Järven vesi kirkastui hetkessä, eli ennen samea vesi on nyt kirkas. Eilen saunareissulla otin pesuveden järvestä, mutta kun shampoovesi ei vaahdonnut yhtään niin silloin alkoi varoituskellot soimaan.

Vasaman mukaan rantalaiturilta nousi ennen särkiä solkenaan, mutta nyt ei kala enää nappaa. Toistaiseksi vedelle ei kuitenkaan ole asetettu käyttörajoituksia.

Kangasalan kunnan ympäristöosasto epäilee happamoitumisen syyksi Kallion teollisuusalueen valumavesiä, joissa on voinut olla rikkiperäistä sulfidia.

Teollisuusalueen tasausallasta aletaan kalkita tiistaina.

Lähteet: YLE Tampere