Kiinteistömaailma: Asuntokuplapuheet menneen talven lumia pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat kohoavat edelleen, mutta aiempaa maltillisemmin. Kiinteistömaailman välittäjilleen tekemän kyselyn mukaan asuntojen hintojen ennakoidaan nousevan seuraavan puolen vuoden aikana 1–3 prosenttia.

kiinteistökauppa
Asunnonvälittäjä asettelee esittelykylttiä myytävän talon ulkopuolella.
YLE

Todennäköisimmin nousevat pienten kerrostalohuoneistojen hinnat. Suurin osa välittäjistä uskoo, että kysyntä ylittää edelleen tarjonnan.

- Jos katsoo toteutuneita hintoja viimeisen puolen vuoden aikana, niin ylipaine on selvästi lähtenyt markkinoilta. Se ei kuitenkaan poista kroonista pulaa pienistä, kohtuuhintaisista asunnoista Helsingin seudulla, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

"Asuntokuplakeskustelun paikka oli viime keväänä"

Suurin osa välittäjistä uskoo asuntolainojen korkotason nousun jarruttavan hintakehitystä. Asuntokauppojen määrään he eivät usko koronnousulla olevan vaikutusta. Sampo Pankki ennustaa, että lainakorot nousevat tuntuvasti vasta ensi vuoden loppupuolella.

– Ihmisten luotto tulevaisuuteen on vahvimmillaan koskaan. Se taas johtunee siitä, ettei finanssikriisi aiheuttanutkaan suurta taantumaa ja työllisyysnäkymätkin ovat hyvät. Alhainen korkotaso vaikuttaa toki myös, sanoo Rytkönen.

Valtaosa välittäjistä on sitä mieltä, että ostajat ovat entistä hintatietoisempia lähitulevaisuudessa

– Näyttää siltä, että ihmiset tekevät Helsingin seudullakin järki kädessä nyt asuntohankintoja. Siinä mielessä asuntokuplakeskustelujen paikka oli viime keväänä ja nyt ihmiset ovat terveellä tavalla hintakriittisiä, toteaa Rytkönen.

Helsingissä asuntohintojen kuumemittarina on toiminut pitkään itäinen kantakaupunki, missä on Suomen ainoa tihentymä pienistä asunnoista, sekä omistus- että vuokramarkkinoilla.

– Myös siellä voimakkain hintatason nousu näyttää olevan ohi, toteaa Rytkönen.

Välittäjät katsovat kristallipalloon

Kiinteistömaailma on tehnyt jo 33 kertaa puoli vuotta eteenpäin katsovan kiinteistövälittäjäbarometrin. Nyt yritys on päättänyt ensimmäistä kertaa ennustaa niinkin pitkälle kuin viiden vuoden päähän tulevaisuuteen. Asuntomarkkinoilla se on pitkä aika.

– Ehkä tällä ennustella on enemmänkin viihdearvoa. Asiakkaat kysyvät välittäjiltämme hyvin usein, että "voitko yhtään sanoa, että jos nyt ostan niin mitenkäs sitten, kun pitäisi viiden vuoden päästä vaihtaa?", kertoo Rytkönen.

Hän painottaa, ettei kyse ole varsinaisesta tarkasta ennusteesta.

– Listasimme erilaisia seikkoja, joista toisten arvioidaan jarruttavan ja toisten kiihdyttävän asuntokauppaa.

Suurin osa välittäjistä ei usko näkevänsä vuoden 2015 asuntomarkkinoilla suuria hintojen nousua, eivätkä he myöskään odota romahdusta.

– Toisaalta, suomalaiset asuntomarkkinat eivät ole irrallaan maailmantaloudesta, muistuttaa Rytkönen.

Viiden vuoden ennusteen kiinnostavin ja kenties realistisin osuus onkin asuntomarkkinoiden muuttuminen väestön ikääntymisen myötä. Suuret ikäluokat haluavat "aktiivisenioriasuntoja" eläkkeelle jäädessään.

– Sillä on lievästi positiivinen vaikutus asuntomarkkinoihin. Sitä kautta vapautuu isoja perheasuntoja ja omakotitaloja.

Syyskuussa tehtyyn barometriin vastasi 562 asuntovälittäjää 57 eri paikkakunnalta.

Lähteet: YLE Helsinki