1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sairaalapappi

"Se on jo suuri asia, kun ottaa kädestä kiinni"

- Elämä olisi kyllä äärettömän synkkää, jos ei kävisi täällä. Olisi vaan kotona neljän seinän sisällä päivä toisensa jälkeen, toteaa Kotiväki-ryhmäläinen Kalevi Laakso.

Kuva: YLE / Olli-Pekka Salli

Porissa Kaupunginsairaalaan kokoontuu pitkäaikaissairaiden omaisten Kotiväki-ryhmä. Ryhmä istuu joka päivä sairaalan aulaan vaihtamaan päivän kuulumisia. Kotiväen toimintaa arvostava sairaala järjestää ryhmälle myös viriketoimintaa. Ennen kaikkea ryhmässä kerrataan kuitenkin päivän puheenaiheita ja saadaan tärkeää vertaistukea.

Aulaan kokoontuva ryhmä tulee käytännössä joka päivä sairaalaan tapaamaan läheisiään. He osallistuvat myös omaisensa hoitoon. Aktiiviryhmään kuuluu kymmenkunta henkeä. Tämän porukan - usein yksin kotona asuvat jäsenet - huolehtivat myös toisistaan. Yhden puuttuminen herättää heti huomiota.

- Siinä heitellään kaiken maailman arvailuja. Jos ei seuraavanakaan päivänä tule, niin sitten joku jo pirauttaa, et mikäs nyt on hätänä, kun ei porukassa mukana olla, Laakso kertoo.

Alunperin hajallaan istuneet omaiset saivat yhden pöydän ääreen sairaalapastorin. Hän havaitsi kaikkien pohtivan samoja asioita. Ryhmässä ongelmat saavat oikeat mittasuhteet.

- Heillä on kysymykset. He tietävät, mitä tuntevat ja kun on jotain epämääräistä, niin se tuodaan siihen ryhmään, ryhmän voimaa kuvaa sairaalapastori Hannu Salonoja.

Välittäminen on tärkein lääke

Kalevi Laakso on vieraillut osastolla päivittäin jo kahdeksan vuoden ajan katsomassa vaimoaan, joka on altzheimer-potilas. Vierailut tuovat vuoteeseen sidotulle läheiselle vielä väläyksen muistoista.

- Kyllä se on omainen, joka voi näihin tunteisiin vaikuttaa. Joskus minulla oli laulukirja mukana - ja vanhoja, sen aikaisia kappaleita osaan joitakin laulaa - niin kyllä hän oikein hymyili.

Omaiset arvostavat hoitajien työtä, mutta sairaalan kiireessä potilas ei saa aina tarvittavaa kontaktia.

- Se on jo suuri asia, kun ottaa kädestä kiinni. Toteaa, että välitetään. Se on mielestäni se tärkein lääke. Se rauhoittaa ja luo jonkinlaista luottamusta siihen, että hänestä pidetään huolta, kiteyttää vaimoaan tapaamassa ollut Kalevi Laakso.