1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Miesten vuoro ehdolla Pohjoismaiden neuvoston palkinnonsaajaksi

Miesten vuoro -dokumenttielokuva kisaa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta. Pohjoismaiden parhaan elokuvan nimi on selvillä keskiviikkona kello 12.

Miesten vuoroa kuvattiin saunoissa eri puolilla Suomea. Kuva: October Oy

Miesten vuoro -dokumenttielokuvan ovat ohjanneet kemiläislähtöinen Joonas Berghäll ja kokkolalainen Mika Hotakainen. Dokumentti on kuvattu eri puolilla Suomea.

Elokuva on jo saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja se on muun muassa valittu Suomen Oscar-ehdokkaaksi.

Muut Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta kilpailevat elokuvat ovat Submarino (Tanska), The Good Heart (Islanti), Upperdog (Norja) sekä Metropia (Ruotsi). Palkinto luovutetaan Reykjavikissa 3. marraskuuta, ja se on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua eli vajaat 50 000 euroa.