Aamun lehdet

Aamun lehdet kirjoittavat muun muassa EU:n talouskurin tiukkenemisesta ja lehmänkaupoista siitä sopimisesta. Myös kansalaisten kulutustottumukset ja uusi antimateriaalinen hurmahenki puhuttavat.

Kotimaa
sanomalehdessä näkyviä sitaatteja

Vielä viime keväänä Kreikan lainakriisin ollessa kuumimmillaan euroalueen maat vakuuttivat haluaan tiukkoihin sääntöihin, jotka estävät vastaavien tapausten toistumisen, muistuttaa pääkirjoituksessaan.

Toissapäivänä kokoontuneet euromaiden valtiovarainministerit käsittelivät talouskomissaari Olli Rehnin valmistelemia ehdotuksia uusiksi pelisäännöiksi - ja ottivat ensimmäisen askeleen niistä lipsumisen tielle, Ilkka arvioi.

Rehnin ehdotuksessa rangaistustoimet budjettisäännöistä lipsujia kohtaan olisivat olleet lähes automaattiset, mutta ministerit lisäsivät päätöksentekoon poliittisen harkinnan, kun rangaistukseen edellytetäänkin nyt enemmistö ministerineuvostossa.

Periaatteellisesti muutos on iso, sillä tähänkin mennessä jäsenmaitaan edustavat ministerit ovat olleet heikoin lenkki EU-maiden yhteistyössä. Sormien läpi on niin paljon mukavampi katsella, lehti kirjoittaa.

Ranskan ja Saksan lehmänkaupat

Vielä ikävämmän sivumaun päätöksille antoi se, että lehmänkaupat tehtiin Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kesken aivan muualla kuin Luxemburgissa.

Se antaa viitteitä, keiden kohdalla pykäliä tulevaisuudessa joustatetaan enemmän. Kreikan tyyppiset maat saavat luultavasti tottua kovempaa kuriin, mutta suuret jäsenmaat voivat pelata itselleen poikkeuksia.

toimittajan Päivi isotaluksen mukaan Saksa ja Ranska kävelivät kylmästi pienten ja keskisuurten EU-maiden yli tekemällä lehmänkauppoja ja sopimalla budjettisäännöistä kahden kesken. Isojen maiden sooloilu uhkaa rapauttaa EU:n elinten sovittua työnjakoa ja päätöksentekojärjestystä. Vaarana on että komissiolta viedään oikeus tehdä lakiesityksiä ja valtaa siirtyy jäsemaiden suuntaan.

Isot maat myös astuivat talouskomissaari Olli Rehnin varpaille, Isotalus toteaa. Rehn on kärvistellyt siitä lähtien kun presidentti Herman van Rompuy nimitetiin pohtimaan samoja budjettisääntöjä. Nyt isot maat suunnittelevat antavansa kriisinhallintamekanismin luomisen van Rompuin tehtäväksi. Suomi sai kerrankin komission tehtäväjaossa painavan salkun, nyt sekin uhkaa keventyä, harmittelee Päivi Isotalus.

Antimaterialistinen hurmahenki

kolumnisti Heini Sivonen pohtii puolestaan tuttavapiiriään viime aikoina vaivannutta antimaterialistista hurmahenkeä. Kun downshiftaaminen, slow life ja elämän kohtuullistaminen ovat tulleet termeinä tutuiksi on julkisuutta saanut uusi, entistä radikaalimpi ilmiö. Amerikkalaisen Dave Brunin aloittama sata tavaraa -tempaus haastaa ihmiset karsimaan tavaroitaan.

Onhan se puhdistavaa ja tuo kontrollin tunteen. Mutta eikö tavarasta luopuminen ole ongelman siirtämistä muiden harteille, kirjoittaa Sivonen. Kierrätyskeskukset pursuavat vanhojan keinonahkasovia ja notkolla olevia runkopatjoja. Niiden omistajat voivat hyvällä omallatunnolla ostaa uudet uskotellen itselleen tehneensä kunnon kansalaisen tavoin. Kuluttakaa, silloin lama pysyy poissa, meille jankutetaan, Sivonen toteaa. Missä vaiheessa tulee siis kyllästyminen asketismiin ja vanhat kulutustottumukset palaavat, hän kysyy.

Lähteet: YLE Uutiset