Kausirokotteesta myös sikainfluenssasuoja - apteekeissa myynti vielä vähäistä

Riskiryhmien rokotukset kausi-influenssaa vastaan alkavat lähiviikkoina terveysasemilla. Rokotteessa on suoja myös sikainfluenssaa vastaan. Perusterveet voivat ostaa kausi-influenssarokotteen reseptillä apteekista.

Kotimaa
Yle / Mikko Haapanen

Munkki Apteekissa Helsingin Munkkivuoressa hämmästellään kausi-influenssarokotteen heikkoa myyntiä: apteekki sai rokotteet syyskuun puolivälissä, mutta vasta kaksi annosta on myyty.

- Yleensä lokakuussa vauhti on ollut kiivaimmillaan, ja syyskuussakin niitä on mennyt sikäli kun on saatu myyntiin. Nyt myynti on ennätyksellisen huonoa, kertoo proviisori Hanna Heikkilä.

Heikkilä pohtii, voiko syynä verkkaiseen starttiin olla kesällä vellonut kohu sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian mahdollisesta yhteydestä.

YLE Uutisten tekemästä soittokierroksesta apteekkeihin eri puolilla Suomea käy ilmi, että myös muualla kausirokotteen kysyntä on toistaiseksi ollut melko vähäistä. Yliopiston Apteekin valtakunnallisesta puhelinpalvelusta kerrotaan, että kyselyjä kausirokotteesta on tullut, eli kiinnostustakin on.

Rokotetta suositellaan myös raskaana oleville

Monet apteekit odottavat kysynnän nousua marraskuulle. Usein ihmiset havahtuvat piikille vasta, kun kuulevat paikallisista tiedotusvälineistä, että oma kunta aloittaa riskiryhmien rokotukset. Pian se aika on käsillä, sillä rokotteet ovat saapuneet maahan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että kunnat aloittavat riskiryhmien rokotukset viimeistään ensi kuun alussa. Ilmaiseksi rokotettaviin ryhmiin kuuluvat muun muassa monet kroonisesti sairaat sekä 6-35 kuukauden ikäiset lapset.

- Uusina ryhminä rokotetta suositellaan raskaana oleville sekä terveydenhuollon ammattilaisille, jotka hoitavat potilaita, jotka eivät pysty itse muodostamaan hyvin vasta-aineita, kertoo erikoistutkija Hanna Nohynek THL:stä.

Kausirokotteet räätälöidään vuosittain liikkeellä olevien tautien mukaan, ja nyt mukana on siis myös sikainfluenssasuoja. Narkolepsian ja sikainfluenssan välistä yhteyttä ei edelleenkään ole varmennettu, mutta tutkimukset jatkuvat yhä.

Toinen aalto Suomeen vuodenvaihteessa?

THL:n mukaan sikainfluenssasuojan sisältävä kausirokote kannattaa ottaa, sillä eteläisellä pallonpuoliskolla nyt liikkuva tauti ei ole leppynyt. Myös matkailijoille, erityisesti Kaakkois-Aasiassa matkustaville Nohynek suosittelee rokotetta.

- H1N1 on edelleen aiheuttanut kuolemantapauksiakin, kyllä se vielä on ärhäkkä, että siltä kannattaa suojautua, Nohynek vakuuttaa.

Suomessa taudin ensimmäinen aalto aiheutti Suomessa 44 ihmisen kuoleman. Viime kuukausina tautia ei ole todettu lainkaan, mutta toisen aallon arvioidaan rantautuvan Suomeen vuodenvaihteen tienoilla. Sitä ei vielä tiedetä, kuinka ärhäkkä toinen aalto on, sillä virukset voivat muuttaa nopeastikin muotoaan.

Lähteet: YLE Uutiset / Mikko Haapanen