1. yle.fi
  2. Uutiset

Lääketieteen säätiö palkitsi rasva- ja syöpätutkijoita

Suomen lääketieteen säätiö on jakanut apurahoja ja palkintoja 50-vuotisjuhlassaan Helsingissä. Merkittävimmät apurahat ja palkinnot myönnettiin rasvojen ja syövän tutkimukseen.

terveys

Akatemiaprofessori Heikki Joensuu palkittiin pitkäjänteisestä työstään syövän hoidon kehittämisen parissa. Palkinnon perusteluissa mainitaan, että Joensuu on edistänyt suomalaista syövän diagnostiikkaa ja hoitoa jo 25 vuoden ajan. Hänen työnsä kansainvälistä merkitystä kuvaa yli 15 000 viittausta, joita muut tutkijat ovat tehneet hänen julkaisuihinsa

Lääketieteen tohtori Kirsi Virtanen puolestaan palkittiin merkittävästä lääketieteellisestä havainnostaan ruskean rasvan osoittamisessa. Säätion mukaan havainto on tärkeä ihmisen energiankulutuksen kannalta. Sillä voi olla merkitystä jopa lihavuuden taltuttamisessa

Joensuun ja Virtasen palkintojen suuruus on 10 000 euroa.

Suomen Lääketieteen Säätiön juhla-apurahat 2010 jaettiin kahdelle monitieteiselle kansainväliselle tutkijaryhmälle.

Akatemiaprofessori Elina Ikonen ja Robert Bittman saivat kaksivuotisen 300 000 euron apurahan. Heidän tutkimuksensa kehittää ja testaa uusia solun lipidien tunnistamismenetelmiä. Tarkoituksena on löytää yhdisteitä, joiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi solun poikkeava taipumus pakata ja varastoida rasvaa. Tätä voidaan käyttää esimerkiksi kolesterolilääkkeiden kehittämisessä.

Akatemiatutkija, dosentti Sampsa Hautaniemi ja lääketieteen tohtori Tea Vallenius saivat 200 000 euroa tutkiakseen aktiinisäikeiden merkitystä syövän leviämisessä.

Syövän pahanlaatuisuus riippuu sen taipumuksesta kasvaa ja lähettää etäpesäkkeitä. Lääke, joka estäisi syöpäkudosta tunkeutumaan vieressä olevaan terveeseen kudokseen, olisi mullistava.

Tutkijoiden tähtäimessä on syövän käyttäytymisen parempi ymmärtäminen ja sitä kautta uusien hoitojen ja sairauden ennusteen arviointimenetelmien kehittäminen.

Suomen Lääketieteen Säätiö jakaa tänä vuonna yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa lääketieteelle.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi