Espoolainen koirapoliisi valittiin vuoden poliisiksi

Ylikonstaapeli Ari Yliselä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta on valittu vuoden 2010 poliisiksi. Yliselä palkittiin ansiokkaasta toiminnasta poliisikoiran ohjaajana ja poliisikoiraryhmän johtajana.

Kotimaa

Ylikonstaapeli Yliselä on toiminut poliisina yli 24 vuotta erilaisissa kenttätehtävissä Espoon nimismiespiirissä, Espoon poliisilaitoksessa sekä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksessa.

Poliisikoiratoimintaan hän tuli mukaan poliisikoiraohjaajan partiokaverina yli 20 vuotta sitten. Koiranohjaajan työn hän aloitti vuonna 1991 ja Espoon koiraryhmän johtajaksi Yliselä valittiin 2006.

Ari Yliselällä on laaja-alainen kokemus poliisin työstä. Perusteluiden mukaan Ari Yliselä on kehittänyt ansiokkaasti poliisikoiratoimintaa työyhteisössään. Hän on saanut koiransa kanssa aikaan erinomaisia tuloksia jäljestyksessä sekä huume- ja muissa etsinnöissä. Yliselä myös luennoi poliisikoiratoimintaan liittyvissä tilaisuuksissa. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti ennalta estävään työhön esimerkiksi nuorison parissa.

Vuoden poliisi valittiin nyt 35. kerran. Vuoden poliisin valitsevat Helsingin nuorkauppakamari, Suomen poliisijärjestöjen liitto sekä Poliisihallitus.

Lähteet: YLE Helsinki