1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. fengshui

Potkaiseeko onni vain kerran 800 vuodessa?

Sähköpostina ja kännyköiden tekstiviestinä pyörii parhaillaan ketjukirje, joka hoksauttaa mielenkiintoiseen havaintoon. Kuluva lokakuu on erikoinen, sillä siinä on viisi perjantaita, lauantaita ja sunnuntaita. Viestin mukaan tällaista tapahtuu vain kerran 823 vuodessa.

Kuva: YLE

Helsingin yliopiston almanakkatoimiston päällikkö Heikki Oja tyrmää huvittuneena ketjuviestin tiedot.

- Ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Viimeksi samanlainen lokakuu on ollut vuonna 1999 ja sitä edellinen vuonna 1993.

- Meillä on 14 erilaista vuotta: seitsemän normaalia vuotta ja seitsemän karkausvuotta. Kalenterit toistuvat vähintään 28 vuoden välein ja voi sanoa, että keskimäärin kymmenen vuoden välein tällaiset lokakuut toistuvat.

Mistä sitten mystiset väitteet harvinaisesta lokakuusta, joiden väli olisi peräti 823 vuotta, tulevat ja kumpuavat? Ojan mukaan syynä on syvä tietämättömyys, eikä faktoista paljon välitetä.

- Joku jossain netissä kirjoittaa, seuraava kopioi, ja sitten se alkaakin olla jo totta, kun joku sen toistaa, Oja pohdiskelee.

Edellisen kerran tammikuussa

Ketjukirje kertoo viiden viikonlopun lokakuun olevan Feng Shuin opetusten mukaan rahaa tuova.

- No, mehän saadaan olla onnekkaita sitten kymmenen vuoden välein, emmekä vain 800 vuoden välein, Oja naurahtaa.

Harmittoman ketjukirjeen hohto himmenee entisestään, jos tarkastelee kalenteria vielä vähän tarkemmin ja havaitsee, että myös muut kuukaudet voivat olla kuluvan lokakuun kaltaisia.

Jos kuukaudessa on 31 päivää ja kuun ensimmäinen päivä osuu perjantaille, kuukauteen mahtuu viisi viikonloppua, ja kuun viimeinen päivä on sunnuntai. Edellisen kerran tällainen kuukausi on ollut tämän vuoden tammikuussa.

Seuraavat "onnenkuukaudet" ovat vuoden 2011 heinäkuu, vuoden 2013 maaliskuu, vuoden 2014 elokuu ja vuoden 2015 toukokuu.