Vahterus Oy palkittiin vientiponnisteluistaan

Vahterus Oy on saanut Turun kauppakamarin myöntämän vientipalkinnon. Telakalta työttömiksi jääneiden metallimiesten perustama nyrkkipaja on nyt yksi maailman johtavista hitsattujen levylämmönsiirtimien valmistajista.

kauppakamarit
Mauri Kontu vastaanotti vaimonsa Sinikan kanssa vientipalkinnon kauppakamarin Jari Lähteenmäeltä.
Mauri Kontu vastaanotti vaimonsa Sinikan kanssa vientipalkinnon kauppakamarin Jari Lähteenmäeltä.YLE / Kimmo Gustafsson

Uudenkaupungin Kalannissa sijaitseva Vahterus Oy työllistää yli 140 henkilöä ja vie levylämmönsiirtimiä yli 50 maahan.

Kolmella työntekijällä aloittanut yritys on siis kasvanut voimakkaasti, ja sen liikevaihto on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Viennin osuus liikevaihdosta on yli 90 prosenttia.

Vahteruksen toimitusjohtaja ja perustaja Mauri Kontu muisteli palkitsemistilaisuudessa, kuinka edellinen lama synnytti oman yrityksen.

- Toimin ennen telakalla, missä oli tämän alan tuotantoa. Olin työttömänä, ja jouduin kavereiden kanssa miettimään tyhjästä jatkoa. Se oli aika hankalaa aluksi, mutta joka päivä tehtiin töitä, kertaa Kontu yrityksen alkuvaiheita.

Kolmen työntekijän panostuksella alkanut liiketoiminta on vuosien aikana laajentunut voimakkaasti, ja tällä hetkellä Vahterus työllistää yli 140 henkilöä. Tuotantotilat ovat kasvaneet viimeisten laajennusten jälkeen runsaaseen 8000 neliömetriin.

- Meillä on voimakas kasvutavoite, ja tämä vuosi näyttää paremmalta kuin viime vuosi. Nyt on suuremmat tilauskirjat kuin meillä on koskaan ollut vuodenvaihteessa, joten valoisalta näyttää, iloitsee Mauri Kontu.

Vaikka Vahterus Oy toimii pääasiassa kansainvälisesti, toimintayksikkö Varsinais-Suomessa on yrityksen tuotannon ja osaamisen ydin.

Vahterus Oy:n pääresurssit ovat tuotekehityksessä, johon investoidaan jatkuvasti. Innovaativiset tuotteet ovat myös räätälöitävissä tilaajan tarpeen mukaan, ja yritys onkin kyennyt kehittämään erikoistuotteita perusosaamisestaan.

Yhtiön kasvustrategia nojaa vahvasti ympäristöarvoihin, ja sen lämmönsiirtimillä on maailman johtavien luokituslaitosten hyväksynnät.

Palkinnon avulla Turun kauppakamari haluaa nostaa esille kannustavia esimerkkejä varsinaissuomalaisista kansainvälisesti menestyvistä yrityksistä.

Kauppaneuvos Hannu Lundén totesi Turun Kauppakamarin puolesta, että Vahterus Oy oli itsestään selvä palkittava.

- Tilanteessa, jossa Suomella ei ehkä löydy tällaisia Nokian kokoisia valtavia vetureita lamasta nousemiseen, tarvitsemme tällaisia innovatiivisia, vientiorientoituneita firmoja viemään meidät lamasta pois. Suomi ei pärjää hyllytavaralla, vaan meidän pitää hakea omia, räätälöityjä ratkaisuja, joihin kustannustasomme kelpaa, kiteytti Lundén.

Lähteet: YLE Turku