1. yle.fi
  2. Uutiset

Kulttuurit kohtasivat elokuvanteossa

Oululaisten nuorten ja maahanmuuttajanuorten yhdessä tekemä elokuva valmistui ensi-iltaan perjantaina 22.10. Elokuvan taustalla on Oulun taidemuseon hanke, jonka tarkoituksena on saattaa nuoria yhteen. Samalla sillä pyritään tukemaan maahanmuuttajanuorten juurtumista alueelle.

elokuvat
Oululaisnuoret ja maahanmuuttajat tekivät elokuvaa hyvässä yhteishengessä.YLE

Oulun taidemuseon yhteisötaidehankkeet alkoivat vuonna 2008, jolloin maahanmuuttajat ja oululaiset nuoret tekivät yhteistä seinämaalausta Oulun Meri-Toppilassa. Viime vuonna yläasteikäiset pääsivät tekemään yhdessä lyhytelokuvia, ja tänä vuonna taideprojektin viimeisessä osassa parikymppiset nuoret tekivät elokuvan.

Taideprojektissa on mukana vain muutamia nuoria, mutta yhteistyö kantaa pitkälle.

- Nämä suomalaisnuoret, joita olen näiden hankkeiden jälkeen nähnyt, ovat kertoneet tavanneensa vielä myöhemminkin niitä maahanmuuttajanuoria ja heidän kavereitaan, jotka olivat projekteissa mukana. Kun yksi nuori saa toiseen kontaktin, ystäväpiiri lähtee laajenemaan, projektin ohjaaja Karoliina Niemelä kertoo.

Bollywoodia ja Kaurismäkeä

Kulttuurierot näkyivät elokuvan tekemisessä. Jos osa suomalaisista on ollut liikkeellä kaurismäkeläisessä hengessä, toisilla näkökulma on ollut hyvin erilainen.

- Yksi tästä porukasta on kotona Sri Lankasta, ja siellä Bollywood-elokuvakulttuuri kattaa suurimman osan elokuvatuotannosta. Totta kai sellainen tuntuu meistä jokseenkin vieraalta, mutta ei meillä kuitenkaan ole ollut mitään ongelmia minkään suhteen. Kaikki on pystytty ratkomaan yhdessä, elokuvantekoon osallistunut Jaakko Myyri sanoo.

Sekä projektin ohjaaja että tekijät ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Sitäkin tärkeämpää nuorille on ollut yhdessäoleminen.

- Minulle se on ollut kaikista parhainta, Masto Rezan toteaa.

Elokuvan voi käydä katsomassa 26.10. - 31.10. välisenä aikana Oulun taidemuseolla.

Lähteet: YLE Oulu / Tuomo Tokoi

Lue seuraavaksi