Jukka Pekkarisen kolumni: Kreikka opettaa Suomeakin

Euroopan talouspolitiikasta ei parin viime viikon aikana ole puuttunut dramatiikkaa. Euromaat sopivat pari viikkoa sitten Kreikan-paketista. EU:n valtiovarainministerit pääsivät seuraavan viikonvaihteen kriisikokouksessaan sopuun erityisistä rahoitusjärjestelyistä alijäämämaita kohtaavien uusien ongelmatilanteiden varalta.

Kuva: Yle

Samalla EKP ilmoitti aikeistaan ostaa markkinoilta euromaiden liikkeelle obligaatioita, samoin valuuttamarkkina-interventioistaan euron arvon tukemiseksi. Viime viikolla Espanja ja Portugal ilmoittivat finanssipolitiikkansa kiristyspaketeista, joita EU-maiden valtiovarainministerit käsittelivät puolestaan tämän (20.) viikon alussa pitämässään kokouksessa.

Näiden päätösten taloudelliset vaikutukset ovat vielä epäselviä. Raha- ja valuuttamarkkinoilla on yhä hermostunut tunnelma. Euroalueen pahimpien alijäämämaiden, erityisesti Kreikan, valtionobligaatioita tarjotaan myyntiin edelleen erittäin alhaiseen kurssiin.

Euron arvo on ollut laskusuunnassa, samoin osakemarkkinat – erityisesti pankkien osakkeet. Hermostuneisuus kuvastaa epävarmuutta siitä, onnistuvatko euroalueen eteläisen kriisivyöhykkeen hallituksen toteuttamaan saneerausohjelmiaan.

Kaksi euroalueen luonnetta koskevaa johtopäätöstä on kuitenkin käynyt jo nyt selväksi . Sekä markkinat että talouspolitiikan keskinäinen koordinaatio ovat ensiksikin epäonnistuneet euroalueen vakauden valvonnassa. Rahoitusmarkkinat arvioivat esimerkiksi Kreikan valtionobligaatioiden riskilisän viime syksyyn saakka minimaalisen pieneksi, kunnes nyt sitten on tapahtunut markkinoiden hermostunut ylireaktio toiseen suuntaan.

Euroalueen talouspolitiikan koordinaation kivijalkana toimiva vakaus- ja kasvusopimus vesittyi puolestaan jo rahaliiton alkumetreillä, kun Italian, ja sittemmin Kreikan, valtioiden raskasta velkaantuneisuutta katsottiin niiden jäsenyyttä käsiteltäessä läpi sormien. Kohta tämän jälkeen sopimusta Saksan ja Ranskan painostuksesta lisäksi väljennettiin alijäämäkriteerin soveltamisen osalta.

Tästä markkinoiden ja hallitusten epäonnistumisesta seuraa puolestaan toinen johtopäätös: molemmat ottavat omista haksahduksistaan vastaisuudessa opikseen. On syytä varautua siihen, että euroalueen valtioiden, ja samalla myös kyseisissä maissa toimivien yritysten ja kotitalouksien, lainaoton hinta reagoi vastaisuudessa riskilisien välityksellä aiempaa herkemmin jäsenmaan julkisen talouden tilaan ja näkymiin.

Myös euroalueen talouspolitiikan koordinaatiota tullaan lisäämään. Vaikka puheet liittovaltioon siirtymisestä ovat pohjaa vailla, on selvää, että neuvosto ja komissio seuraavat jäsenmaiden talouskehitystä ja talouspolitiikkaa aiempaa tiiviimmin. Tasapainottomuuksiin reagoidaan aiempaa varhemmin, ja tässä turvaudutaan entistä selväsanaisempaan painostukseen sekä perussopimuksen antamien valtuuksien puitteissa myös kovempiin sanktioihin. Kenties itse perussopimuskin avataan vielä uudelleen.

Myös meidän suomalaisten on syytä panna merkille tämä markkinakurin ja euroalueen itsevalvonnan terästäytyminen. Vaikka Suomen valtionobligaatioiden noteeraukset peesaavatkin vielä tiukasti Saksaa, ei meillä ole aihetta mihinkään omahyväisyyteen.

Julkisen talouden tila alkaa nimittäin rakenteellisista syistä meillä vuosi vuodelta heiketä. Tässä on kysymys väestön ikärakenteen muutoksesta, jonka seurauksena huoltosuhde heikkenee meillä parin seuraavan vuosikymmen aikana paljon nopeammin kuin euroalueen maissa keskimäärin.

Valtiovarainministeriön talvella julkistamista painelaskelmista ilmenee, että menetämme nopeaan tahtiin julkisen taloutemme hallittavuuden, jos julkisia menoja koskeva lainsäädäntö ja kokonaisveroaste pidetään ennallaan. Julkisen talouden alijäämän suhde bruttokansantuotteeseen näyttäisi nimittäin kohoavan ensi vuosikymmenen alussa jo kaksinumeroisiin lukuihin.

Julkisen velan BKT-osuus joutuisi samalla räjähtävälle uralle. Se olisi ylittämässä esimerkiksi Kreikan nykytason (115 prosenttia) ja tähtäämässä tämän jälkeen yhä uusiin korkeuksiin.

Tällainen kehitysura on sula mahdottomuus. Kansantalous ajautuisi sen myötä kriisiin. Kreikan tapahtumien jälkeen umpikuja olisi markkinavoimien ja talouspolitiikan ulkoisen arvioinnin terhakoituessa edessä vielä varhemmin mitä aiemmin saatettiin ajatella.

Tällaisen kriisin myötä julkinen talous joutuisi pikamarssissa toteutettavaan remonttiin, joka romuttaisi pitkäksi aikaa taloudellisen kasvun ja työllisyyden ja jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei välttämättä olisi päällimmäisiä arvoja.

Kriisiskenaario on kuitenkin torjuttavissa. Ratkaisun avaimet ovat omissa käsissämme. Mitä aiemmin julkisen talouden kestävyyden turvaavista ratkaisuista päätetään, sitä pienemmin haitoin ja sitä oikeudenmukaisemmalla tavalla ne voidaan toteuttaa.

Seuraavan hallituksen ohjelma onkin tässä suhteessa avainasemassa. Se osoittaa, otetaanko julkisen talouden kestävyys meillä vakavasti vai ei. Mutta tällaisen ohjelman legitimiteetti edellyttää, että sen peruspiirteet tehdään kansalaisille selviksi jo vaalikampanjan aikana.