Lintujen talviruokinta suositellaan aloitettavaksi

Lintuharrastajien keskusjärjestö Birdlife Suomi kertoo, että esimerkiksi tiaiset ovat asettumassa aloilleen ruokintapaikoille. Niillä on nähty myös harvinaisia pähkinänakkeleita.

Kotimaa
YLE / Antti Kettumäki

Ensimmäiset koskikarat ovat saapuneet pohjoisesta ja asettuneet Etelä-Suomen puroille. Tämän hetken muuttoa hallitsevat naakat, varikset, tilhet, viherpeipot ja peipot.

Lintujärvillä voi nähdä vielä runsaasti vesilintuja. Esimerkiksi Karjaan Läppträskillä on muun muassa vielä yli 400 Kanadanhanhea. Pohjoisempana lintuvesiä koristavat laulujoutsenten suurparvet.

Erikoisuutena Helsingin Viikissä havaittiin tundravikla.

Lähteet: YLE Oulu