Keltainen vaara

Kiinaa on vuosisatojen saatossa pelätty ja alistettu. Maan nopea nousu maailman talousmahdiksi hämmentää jälleen länsimaita, pohtii Jouko Marttila.

Ulkomaat

Talouskomissaari Olli Rehn vaati hiljan Kiinaa nostamaan valuuttansa juanin ulkoista arvoa. Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kuuluu puolestaan Kiinan valuuttapolitiikan kestoarvostelijoihin. Hänen mielestään kiinalaisia pitää kurittaa tullimaksuilla, jos halpatuontia ei muuten saada kuriin.

Olli Rehn ja muut raskaan sarjan poliitikot ovat puheissaan maltillisempia. Puheet kauppasodan lietsomisesta pidetään kurissa, vaikka valuuttasodan aseistusta ajetaan asemiin. Rivien välistä huokuu huoli keltaisesta vaarasta.

Juanin erityisyys

Mikä Kiinan valuutasta tekee niin erityisen? Juan ei ole vapaasti vaihdettava valuutta kuten euro, dollari tai jeni, joten Kiina pystyy omilla toimillaan vaikuttamaan sen arvoon muita valuuttoja helpommin. Kiina on pitänyt juanin vakaana paisuttamalla valuuttavarantoaan ja myymällä omaa valuuttaansa. Länsimaiden mielestä Kiina pitää juanin arvon keinotekoisen matalana.

Finanssikriisistä ja talouden taantumasta toipuvat Eurooppa ja Yhdysvallat saavat puristaa nyrkkiä taskussaan. Halpa juan tukee Kiinan vientiä, houkuttelee maahan uutta tuotantoa ja mitätöi tehokkaasti länsimaiden elvytystoimien vaikutusta.

Vahvempi juan auttaisi myös Suomea, kun vientihinnat laskisivat ja tuonti Kiinasta kallistuisi. Mutta Kiina haluaa pitää viennin ja talouskasvun vauhdissa poliittisen vakauden nimissä. Se ei taivu painostukseen. Ja siihen löytyy monta historiallista syytä.

Kiinan nousu talousmahdiksi

Silkkitie nosti Kiinan talousmahdiksi ajanlaskumme alkutaipaleella. Kiinalainen silkki, tee, posliini ja jalometallit vauhdittivat maailmantalouden kasvua uusien meriteiden avauduttua 1500-luvulta lähtien. Metallinjalostuksessa Kiina oli sata vuotta Eurooppaa edellä. Samoin rahataloudessa. Maassa otettiin ensimmäisenä maailmassa käyttöön seteliraha. Eurooppalaiset yrittivät luoda suhteita ja saada Kiina avautumaan, mutta keisarikunta sääteli hyvin tarkkaan kenen kanssa kävi kauppaa.

Intiasta oopiumia rahdanneet britit eivät tyytyneet tuontirajoituksiin, vaan pakottivat Kiinan avaamaan rajansa kaupalle 1840-luvun alussa. Oopiumsodasta alkoi sotien, sisällissotien ja Kiinan heikkouden aika, joka kesti sata vuotta. Kiina menetti Hong Kongin briteille, Vietnamin Ranskalle, Japani valtasi Korean ja Taiwanin. Myös Venäjä ja Saksa ottivat kiinalaisia tukikohtia haltuunsa.

Kiinaa kohdeltiin kuin siirtomaata. Tarina kertoo, että 30-luvulla Shanghain puistoihin oli pääsy kielletty koirilta ja kiinalaisilta. Ei siis ihme, jos Kiinan nykyjohto suhtautuu penseästi länsimaiden varovaiseenkin painostukseen.

Maailman toiseksi suurin talous ja kehitysmaa

Suomen ulkomaankaupassa Kiina on kiilannut muutamassa vuodessa perinteisten isojen kauppakumppanien Venäjän, Ruotsin ja Saksan kantaan. Kokonaistuotannolla mitattuna se on noussut Japanin ohi maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Siitä huolimatta se on edelleen kehitysmaa. Miljardiväestöstä yli kaksi kolmasosaa elää maaseudun köyhyydessä. Työvoimareserviä Kiinassa riittää kolme kertaa enemmän kuin koko EU-alueella on asukkaita.

Elintasoerot kaupunkien ja maaseudun välillä ovat valtavat. Valuuttakurssia suurempi uhka vakaudelle on nälkä. Paha katovuosi tai laaja ympäristötuho kuten pohjavesien saastuminen saattaisivat ajaa massat liikkeelle kommunistipuoluetta vastaan.

Paineista huolimatta yksipuoluejärjestelmään kytketty markkinatalous toimii. Kapinahenki kahlitaan kovalla kurilla ja vaurastumisen unelmilla. Kiinan talousuudistuksen isä Deng Xiaoping kiteytti kapitalismin ja kommunismin eron toteamalla, että "ei kissan värillä ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä". Hän tyrmäsi toisinajattelijoiden demokratiahaaveet, koska pelkäsi, että monipuoluejärjestelmä johtaisi täysimittaiseen sisällissotaan.

Nousevat palkat

Kiina ei halua pelotella yrityksiä, jotka tuovat maahan pääomaa, työtä ja hyvinvointia. Toisaalta viranomaiset eivät ole puuttuneet työehtojen puolesta järjestettyihin mielenosoituksiin. Sisäpoliittiset paineet saavat purkautua vieraiden maksamiin palkkoihin. Ja palkat nousevat. Keskipalkat kolminkertaistuivat kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan tuottavuus nelinkertaistui, joten palkkainflaatio ei ole syönyt yritysten voittoja.

Hissiyhtiö Koneen myynnistä enemmän kuin joka viides euro tulee Kiinasta tai muista Aasian ja Tyynenmeren maista. Kaivoksille, voimaloille ja paperitehtaille tekniikkaa toimittavan Metson asiakkaista joka kolmas on Kaukoidässä. Matkapuhelinjätti Nokian liikevaihdosta alue tuottaa yli 40 prosenttia. Yksin suomalaiset työllistävät kymmeniä tuhansia kiinalaisia.

Talous jyräsi toisinajattelijat. Kiina tarvitsee ulkomaisia yrityksiä, mutta ne tarvitsevat Kiinaa vielä enemmän. Keltaisesta vaarasta tuli kultainen mahdollisuus.

Lähteet: Jouko Marttila / YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnisti