Pankkivaltuuston pj. Timo Kalli: Suomen Pankissa kiusaamiselle nollatoleranssi

Eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Timo Kalli katsoo, ettei Suomen Pankista eläkkeelle jääneen pankinjohtajan Sinikka Salon väite työpaikkakiusaamisesta anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Suomen Kuvalehden mukaan Salo on sanonut joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi.

talous
Timo Kalli
YLE

Kallin mukaan kiusaaminen ei ole millään tavalla liittynyt Salon toimintaan Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä.

– Minulla on tieto siitä, että tämä kiusaaminen ei ole millään tavalla liittynyt hänen toimintaansa Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä. Kun tästä olen nyt melkein varma, niin uskon, että perjantaina kokoontuva pankkivaltuusto voi sanoa, että tämä asia ei anna aihetta tämän enemmälle, Kalli sanoo.

Kallin mukaan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on ollut yhteydessä Saloon.

– Häneltä on kysytty tämän asian perään, ja johtopäätös on se, että se ei millään tavalla ole liittynyt hänen toimintaansa Suomen Pankin johtokunnassa.

Suomen pankin johtokunnan jäsenen asema on hyvin itsenäinen.

– Kun tiedetään vielä, että nimittäjä on ollut tasavallan presidentti, niin sillä tavalla hänen asemansa on ollut hyvin suvereeni. Niin kuin jo totesin, millään tavalla tämä ei ole näkynyt hänen toiminnassaan ja milloinkaan ei minulle, eikä myöskään edeltäjilleni pankinjohtaja Salo ole koskaan antanut viitettäkään siitä, että tämänkaltaista olisi ilmennyt.

Kalli ei lähde arvioimaan, mistä asiassa on kysymys.

– Minä en osaa arvioida sitä ollenkaan. Itselleni tämä tuli esiin tämän lehtiuutisen perusteella. En koskaan pankkivaltuuston kokouksessa, jossa melkein aina on ollut paikalla mukana myös Sinikka Salo, ei millään tavalla tämä asia ole tullut esiin.

Teetetäänkö asiasta nyt enempiä selvityksiä?

– Minusta tuntuu, että tämä asia on loppuun käsitelty, sanoo Kalli.

Pankkivaltuuston puheenjohtaja Timo Kalli, onko Suomen Pankissa teidän mielestä nollatoleranssi kiusaamiselle.

– Kyllä on.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen