Haitin koleraa torjutaan rajalla

Dominikaaninen tasavalta on osittain sulkenut rajansa Haitin kanssa estääkseen Haitissa tavattua koleraa leviämästä maahan. Kolera on surmannut Haitissa 284 ihmistä, ja yli kolme tuhatta on saanut tartunnan.

Ulkomaat

Dominikaanisen tasavallan terveysministeri Bautista Rojas sanoo, että rajanylityspaikoilla, satamissa ja lentokentillä valvontaa on kiristetty, ja maahan päästetään vain terveysselvityksen tehneitä haitilaisia.

Maiden välisellä rajalla sijainneet kaksi markkinapaikkaa on suljettu, ja ruoan tuonti Haitista on kielletty. Haiti ja Dominikaaninen tasavalta sijaitsevat kumpikin Hispaniolan saarella.

Haitin terveysviranomaiset ovat sanoneet, että kolerapeidemian pahin vaihe on ohi. Kuitenkin uusia kuolemantapauksia ilmoitettiin edelleen kolmattakymmentä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n edustajat Haitissa korostavat, että nyt on tärkeintä estää epidemian leviäminen Haitin maaseudulta pääkaupungin Port-au-Princen telttakyliin, missä sadattuhannet maanjäristyksen vuoksi kotinsa menettäneet asuvat.

Lähteet: AFP, AP