Pakistanilaistaustaisen naisen surmaaja tuomittiin murhasta elinkautiseen

Lappeenrannan käräjäoikeus nuiji tuomion keskiviikkoiltapäivänä. Mielentilatutkimuksen mukaan surmaaja ei ole mielisairas, joten syyntakeettomuus ei lievennä tuomiota. Surman tehnyt pakistanilaistaustainen mies aikoo valittaa tuomiosta.

Kotimaa
Syytetty saapui oikeuden eteen keskiviikkoaamuna.
Yle

Käräjäoikeus piti tekoa harkittuna ja poikkeuksellisen raakana.

Surma tapahtui yksityisasunnossa Lappeenrannassa Harapaisten kaupunginosassa 19.11.2009. Surmaaja oli mennyt asuntoon, jossa tiesi naisen olevan. Sitä ennen hän oli nauttinut alkoholia ja ostanut keittiöveitsen, jota hän käytti surmavälineenä. Mies oli surmannut naisen veitsellä makuuhuoneessa pitkän keskustelun päätteeksi. Nainen oli ollut puolustuskyvytön.

Tekonsa jälkeen mies oli ottanut taksin ja mennyt Helsinkiin aikomuksenaan paeta maasta. Hänellä oli ollut silloin mukanaan kaikki rahansa, yli 7 000 euroa. Poliisi otti hänet kuitenkin kiinni Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Surmaaja oli uhrin entinen aviomies. Ennen surmatyötään hän oli pyytänyt naista palaamaan takaisin entisen perheensä luokse. Tapetulla naisella oli kolme lasta.

Harkittu ja suunniteltu teko

Surmaaja vetosi siihen, että teko oli humalassa ja kiihtymyksessä tehty, ja siten harkitsematon.

- Syytetty on kertonut olleensa tekohetkellä humalassa, ja näyttö riittää tähän, totesi surmaajan puolustusasianajaja Heikki Lampela.

Lampela piti teon harkitsemattomuudesta osoituksena muun muassa sitä, että surmatyön jälkeen mies oli poistunut asunnosta ilman kenkiä ja tietämättä minne mennä.

Käräjäoikeus piti tuomiota kuitenkin vakaasti harkittuna ja tuomitsi surmaajan murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Lisäksi tuomittu joutuu maksamaan korvauksia uhrin miehelle ja lapsille. Mies tuomittiin maksamaan uhrin kolmelle alaikäiselle lapselle jokaiselle kertakorvauksena 12 000 euroa. Uhrin miehelle hän joutuu maksamaan 9560 euroa. Surmaaja tuomittiin maksamaan lapsille myös kuukausittaista elatusapua, kunnes he ovat täysi-ikäisiä.

Surmaaja aikoo valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

Useita mahdollisia motiiveja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielentilatutkimuksen mukaan surmaaja ei ole mielisairas ja on siten toiminut täydessä ymmärryksessä.

Mielentilatutkimuksen mukaan surmalle on useita mahdollisia motiiveja, joista yhdeksi esitettiin niin sanottua kunniamurhaa.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala