Lappilaisyritykset pyrkivät Ruotsin kaivoksille

Lappilaiset pk-yritykset pyrkivät maakunnan ja Pohjois-Ruotsin kaivoksille tarjoamalla kaivosyhtiöille huolto- ja korjaustoimintaa sekä laite- ja työkaluvalmistusta.

kaivosteollisuus
Kittilän kultakaivos.
Kittilän kultakaivos.Lentokuva Vallas Oy

Kuusi rovaniemeläistä konepajayritystä kävi markkinointi- ja kartoitusmatkalla Norrbottenissa Jällivaaran ja Kiirunan kaivoksilla.

Lisäksi lappilaiset pienet ja keskisuuret yritykset suuntaavat Lapin kaivoksille, kuten Kittilän kultakaivokselle, rakenteilla olevalle Sodankylän Kevitsan nikkelikaivokselle ja suunnitellulle Kolarin Hannukaisen kaivokselle.

Lappilaisyritykset suuntautuvat kaivosalalle

Rovaniemeläisen Heiskarin teräspajan toimitusjohtaja Jaakko Heiskari sanoo, että nyt keskitetään työ kaivosalaan, sillä se on energia-alan lisäksi Lapin tulevaisuuden ala.

Suomen lähivuosien kaivosinvestoinneista yli 80 prosenttia on Lapissa.

Kaivostoiminta on tällä hetkellä suurten yritysten käsissä, mutta lappilaiset pienet yritykset pyrkivät nyt mukaan verkostoitumalla siten, että ne täydentävät toisiaan. Näin ne pystyvät tarjoamaan isojen yritysten tapaan kokonaispalveluja.

Onko kaksipäiväinen matka tuonut jo kauppoja, sopimuksia, toimitusjohtaja Heiskari:

- Vierailun yhteydessä ei tietenkään tehdä kauppoja, mutta tehdään selvitystyötä siitä, millainen on kaivosmaailma ja millaista osaamista on. Se on sekä erilaista korjaustoimintaa että laitteiden valmistusta.

Aluksi puhutaan pikkurillin antamisesta

- Nyt puhutaan vasta pikkurillistä, pikkurillin antamista, Heiskari naurahtaa.

Rovaniemeläisyrittäjät lähtevät siitä vanhasta totuudesta, että menee koko käsi, kun antaa pikkurillin. - Se on tavoitteemme.

- Nyt näissä tasoissa vuoden-kahden sisällä on kyse ilman muuta ainakin satojen tuhansien eurojen urakoista. Mutta se ei tietenkään riitä. Kun kaivosalalle suuntaudutaan, niin yritysten kauppojen yhteismäärän täytyy olla miljoonia euroja.

Heiskarin mukaan rovaniemeläiset konepajayritykset yhteistyössä kolarilaisten pk-yritysten kanssa aloittivat panostuksen kaivosalalle viime talvena.

Konepajayritykset tarjoavat kaivoksille huolto- ja korjaustöitä sekä kaivosten laite- ja työkaluvalmistusta.

Rautajoki: Kaivosalalla suuria mahdollisuuksia

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki pitää myönteisenä, että myös lappilaisyrityksiä on alkanut kiinnostaa Lapin tulevaisuuden ala, kaivosala:

- Se on ehdottomasti tulevaisuuden ala. Meillä Lapissa on jo muutamia hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi tervolalainen Paakkola Convayoors on kasvanut valtavasti. Se tekee hihnakuljettimia.

Samoin torniolainen Tapojärvi Oy on myös kasvanut. Kaivosalalla on pienillä lappilaisyrityksillä verkostoituessaam erittäin suuria mahdollisuuksia.

Lähteet: YLE Lappi / Matti Mykkänen