1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liharuoat

Savustuuko järveläläisessä saunassa filettä kruunupäille?

Saattaa olla, että Sibeliustalolla tarjotaan kuninkaallisella lounaalla marraskuun ensimmäisenä maanantaina Kärkölässä savustettua possunfilettä. Ainakin Perinne Palvi toimitti perjantaina tilauksen mukaan Sibeliustalolle kyseistä herkkua. Mutta meneekö savupossu Victorian ja Danielin lounaalle, sitä ei vielä varmasti tiedetä.

liharuoat
Savusaunan uuniin mahtuu yli metrisiä pöllejä, jotka pitävät pitkään tulia pesässä.
Savusaunan uuniin mahtuu yli metrisiä pöllejä, jotka pitävät pitkään tulia pesässä.YLE / Johanna Talasterä

Pieni järveläläinen perheyritys savustaa kaikkea paitsi kissoja ja koiria. Näin kertoo yrityksen perustaja, savustaja Kari Tuokko.

Pihalla olevassa savusaunassa valmistuu naudanlihaa, sikaa, kalkkunaa, riistaa, hevosta ja lammasta. Eksoottisemmista savustettavista mainittakoon villisika sekä strutsi - ja onpa jokunen krokotiilikin löytänyt tiensä savusaunaan järvelään.

Kari Tuokko perusti 16 vuotta sitten savustamiseen erikoistuneen yrityksen, koska kaupasta ei löytynyt omaan suuhun sopivaa lihaa. Liha maistui keinotekoiselta ja kaikessa oli liikaa lisäaineita. Nyt Tuokon käsistä lähtee lisäaineettomia tuotteita, joissa ei käytetä myöskään soijaa eikä jauhoja. Lihaan lisätään ainoastaan suolaa ja purkkilihoihin hiukan mausteita.

Lisäaineita perustellaan usein sillä, että tuotteet säilyvät paremmin, mutta Kari Tuokko viittaa väitteelle kintaalla. Hänen kokemuksensa mukaan fosfaattia, nitraattia tai muita vastaavia aineita ei tarvita, sillä liha säilyy ilman niitä noin kuukauden ajan jääkaapissa.

Tuunattu savusauna

Hirsisauna on sisältä päällystetty teräksellä. Ulko-oven vieressä on luukku, josta pistetään halkoja pesään. Tavallisimmin Kari Tuokko polttaa yli metrin mittaisia kunnon pöllejä, jotka kituvat hiljaisella tulella jopa kaksitoista tuntia.

Saunaan mahtuisi pari kolme tuhatta kiloa lihaa, mutta Tuokko on enimmillään savustanut noin tuhannen kilon eriä.

Hirveä purkkiin

Syksyisin savua nousee saunan piipusta tiuhaan. Tähän vuodenaikaan sisällä muhii usein hirveä, metsäpeuraa ja kaurista. Monet hirviseurat eri puolilta Suomea lähettävät kaatamiaan ruhoja Kärkölään ja tilaavat valmiin savupaistin metsästyskauden päätöspeijaisiin.

Joka syksyinen ongelma on se, että metsästysseurat eivät osaa leimauttaa hirvenlihoja eläinlääkärillä. Suoraan metsästä tuotu tarkastamaton liha ei kelpaa, koska säädösten mukaan savustamossa voidaan käsitellä ainoastaan eläinlääkärin asianmukaisesti leimaamia lihoja.

- Hirven savupaisti maistuu mainiolle vaikka voileivän päällä. Lisäksi sarvipäätä pistetään purkkiin ja se on maukasta keittolihaa, Tuokko kertoo.

Possua presidenteille - ja kruunupäille?

Järveläläisestä piensavustamosta lähtee säännöllisesti lihaa muun muassa vuoden ravintolaksi valittuun Ravintola Juureen Helsinkiin. Savustamon asiakas on vuosien ajan ollut myös valtioneuvoston juhlahuoneisto, eli monet Suomen hallituksen ministerit ovat maistaneet savulihaa.

Lihalla kestityistä ulkomaisista arvovieraista Kari Tuokko mainitsee Venäjän entisen presidentin ja nykyisen pääministerin Vladimir Putinin, joka pääsi maistamaan possunfilettä. Myös Ranskan silloiselle presidentille Jacques Chiracille on tarjoiltu Tuokon käsistä lähtenyttä savulihaa.

Ehkä voimme kohta lisätä listaan Ruotsin prinsessa Victorian ja prinssi Danielin? Tietoa arvovieraille menevästä ruuasta ei ole kerrottu etukäteen vaan se on kantautunut lihan toimittajankin korviin vasta jälkeenpäin, mahdollisesti turvallisuussyistä.

Joka tapauksessa, Sibeliustaloon toimitettiin savustettua possunfilettä tilauksen mukaisesti juuri pari päivää ennen kuninkaallisen nuorenparin Lahden vierailua.

Lähteet: YLE Lahti / Johanna Talasterä

Lue seuraavaksi