1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Tähtihetki perjantaina 29.10.

Tähtihetken juontajina toimivat Satu Linnapuomi ja Tarmo Poussu. Tällä viikolla esittelyssä olivat elokuvat You Will Meet a Tall Dark Stranger, Ruotsalainen avioliitto ja Harjunpää ja pahan pappi.

Ylen aamu
Sir Philip Anthony Hopkins
Tarmo Poussu ja Satu Linnapuomi arvostelivat tällä viikolla muun muassa Woody Allenin elokuvan You Will Meet a Tall Dark Stranger.

Harjunpää ja pahan pappi

Tarmo Poussu

Kotimainen elokuva on saanut ensimmäisen Hollywood-tyylisen sarjamurhaajajännärinsä. Olli Saarelan ohjaama Harjunpää ja pahan pappi pohjautuu Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen kirjaan, mutta kovin paljon sillä ei synkän ja rakenteeltaan sirpalemaisen romaanin kanssa ole tekemistä.

Joensuun romaani sukeltaa syvälle ihmismielen pohjamutiin ja pohtii moniulotteisesti pahuuden syntyä sekä oikeuden suhteellisuutta. Saarelan elokuva on tummasävyinen, mutta viihteellisellä tavalla toiminnallinen poliisijännäri, jonka moraaliset kysymykset rajoittuvat päähenkilön, Peter Frazenin sinänsä erinomaisesti esittämän Harjunpään henkilökohtaisiin ratkaisuihin.

Elokuvassa henkilökohtaisesta tragediasta toipuvaa rikosylikonstaapeli Harjunpäätä työllistää Helsingin metroasemilla uhrejaan vaaniva sarjamurhaaja (Sampo Sarkola). Amerikkalaisistan poliisijännäreistä tutun kaavan mukaisesti murhaajan jäljitys kytkeytyy kiinteästi sankarin omaan perhekriisiin. Avioeroon ajatuva sankari saa perhettään uhkaavan murhaajan ansiosta tilaisuuden lunastaa takaisin paikkansa perheen luotettuna suojelijana.

Renttuja tai ressukoita usein esittänyt Franzen on varsin uskottava loppuunajettuna poliisina. Myös Sarkola tekee uskonnollisesta sarjamurhaajasta todentuntuisen ihmisen. Valitettavasti elokuvan muut henkilöt jäävät lähinnä juonenkuljetukseen tarvittaviksi pelinappuloiksi vailla kummempaa persoonallisuutta. Näin käy jopa Irina Björkmanin esittämälle Harjunpään vaimolle.

Saarelan ohjaus on varsinkin elokuvan alkupuolella häiritsevän kikkailevaa. Hän kyllästää jokaisen kohtauksen jatkuvilla salamaleikkauksilla, nopeilla pysäytyskuvilla ja levottomalla käsivarakameralla. Tuloksena on hermostuttavaa visuaalisten ärsykkeiden sekasotkua, joka etäännyttää katsojan niin tarinasta kuin henkilöistä. Loppua kohden elokuvan kerronta onneksi terävöityy.

Joensuun romaanin ihailijoille Saarelan elokuva tuottaa melko varmasti pettymyksen. Hollywood-jännärien ystäville se voi kuitenkin olla ilahduttava näyttö suomalaisesta osaamisesta.


Satu Linnapuomi

Teknisestihän tässä on kaikki kohdillaan. Harjunpää ja pahan pappi on hienon näköistä elokuvaa, jonka värimäärittelyt ovat huolelliset ja kuvakulmat kunnossa. Näyttelijäntyö on moitteetonta ja juonikin on vetävä. Miksi en siis jaksa innostua Olli Saarelan uutukaisesta?

Harjunpää ja pahan pappi on kuin kopio amerikkalaisista jännäreistä ja myös kopio Saarelan edellisistä elokuvista (mikä toki on sallittua). Se on puhkuvan miehinen ja todella väkivaltainen. Se menee eteenpäin pintakiiltävän jyrän lailla. Pohdiskelevuudella ei juuri ole tilaa. Elokuvan maailmassa heikkoutta ei siedetä, ei omaa eikä muiden. Kristillisiä symboleita viljellään ikään kuin syvyyttä tuomaan. Mahtipontisuudessa ei säästellä.

Matti Yrjänä Joensuun tuotantoa tuntematta voin arvostella Harjunpäätä ja pahan pappia pelkkänä elokuvana. En siis tiedä, mikä on alkuperäistä tarinaa ja mikä elokuvan juonta. Kierroksia riittää, sekä tunteiden että tekojen tasolla. Itse olisin kaivannut enemmän keskittymistä murhamysteerin ratkaisemiseen kuin tiukkaan toimintaan. Lupaavasti alkanut elokuva muuttuu loppua kohti todella tympeäksi. Murhaajan piilopaikka synkkine kettinkisisustuksineen on moneen kertaan nähtyä ja vähentää koko tarinan uskottavuutta. Onneksi Sampo Sarkola huppupäisen harhakuvitelmaisen sarjamurhaajan roolissa on hillityssä hirveydessään koko elokuvan helmi.

Ruotsalainen avioliitto

Tarmo Poussu

Kahden keski-ikäisen avioparin uskottomuusongelmista ja niiden omaperäisestä ratkaisuyrityksestä kertova Ruotsalainen avioliitto liikkuu hämmentävän vaivattomasti komedian ja tragedian välillä ankkuroitumatta kunnolla kumpaankaan tyylilajiin. Jörgen Bergmarkin hillitysti ohjaama ja yhdessä Jens Jonssenin kanssa kirjoittama elokuva on ennen kaikkea hienojen näyttelijöiden juhlaa.

Rolf Lassgårdin esittämä Erland työskentelee paperitehtaalla ja pitää yhdessä vaimonsa Majn (Stina Ekbland) kanssa avioliittokurssia paikallisen seurakunnan tiloissa. Kursille osallistuu myös Erlandin ystävä ja työkaveri Sven-Erik (Claes Ljungmark) vaimonsa Karinin (Pernilla August) kanssa.

Ongelmat alkavat, kun Erlandin ja Karinin välille syttyy kiihkeä rakkaussuhde, jota kumpikaan ei kovasta yrityksestä huolimatta pysty pitämään aisoissa. Huonosta omastatunnosta kärsivä Erland ehdottaa, että molemmat pariskunnat muuttaisivat yhteen, jotta turhalta valehtelulta vältyttäisiin ja luvaton suhde voisi kuluttaa kiihkonsa loppuun.

Elokuvan tarina kuulostaa komedialta, mutta Bergmark on ohjannut sen realistisena draamana. Hän säilyttää silti tuntuman tarinan absurdeihin ja sellaisina väkisinkin huvittaviin piirteisiin. Tuloksena on moralisoimaton tragikomedia aikuisille, omaperäinen tulkinta ikivanhasta aiheesta ja yksi elokuvasyksyn ilahduttavista tapauksista.


Satu Linnapuomi

Ingmar Bergmania ei voi paeta. Ruotsalaisen avioliiton pinnan alla käytävä ihmissuhdekamppailu tuo väistämättä mieleen Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta. Puhtaan draaman sijaan nyt tehdään kuitenkin tragikomediaa jonka tilanteet kääntyvät välillä absurdin puolelle. Lisäksi Ruotsalainen avioliitto kuvaa työväenluokkaa, toisin kuin Bergman elokuvissaan. Valinta ottaa tehdastyöläiset päähenkilöiksi tekemättä heistä silti juoppoja vaimonhakkaajia on raikas ja tervetullut. Maj, Erland, Sven-Erik ja Karin ovat viisikymppisiä, tavallisia ruotsalaisia. Parissa kohtauksessa vilahtaa koululaisia, mutta muuten koko elokuva on hyvin keski-ikäinen. Tehtaan työntekijät ovat keski-ikäisiä, seurakunnan kurssilaiset ovat keski-ikäisiä. Ohjaaja Jörgen Bergmark (s. 1964) ja käsikirjoittaja Jens Jonsson (s. 1974) ovat luoneet omalaatuisen keski-ikäismaailman, jossa pätevät ihan muut kuin parikymppisten romanssilait.

Mahtavat näyttelijät Stina Ekbland, Rolf Lassgård, Claes Ljungmark ja Pernilla August tekevät vahvaa työtä aviopuolisoina hämmentävän tilanteen edessä. Osalle hämmennystä aiheuttaa yhtäkkiä syttynyt intohimo, ja kaikille sen seuraukset ja vähintäänkin mielenkiintoiset uudet asumisjärjestelyt. Bergmarkin esikoispitkä alkaa hupaisana komediana mutta kääntyy vähitellen hyvin surumieliseksi tarinaksi ihmisistä jotka joutuvat tuuliajolle elämässään. Välillä leffa on jopa piinallista katsottavaa sen kiusallisten tilanteiden vuoksi. Henkilöistä Sven-Erik (Ljugnmark) on niin liikuttava että meinasin pakahtua häntä katsoessani. Ihmisten tavallisuutta epätavallisen tilanteen keskellä korostaa leffan arkinen ulkoasu. Kuvauspaikat ovat arkisen tylsiä, kuten koulun ruokala tai tavallisen näköinen 80-luvun omakotitalo. Kaikki näyttää hiukan harmaalta. Eikä näiltä ihmisiltä ole maskeerattu tai valoilla häivytetty ikää ja sen tuomia merkkejä piiloon. Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat tiukasti keskiössä ja siksipä teos taipuisi varmasti hyvin myös teatterilavalle.

You Will Meet a Tall Dark Stranger

Tarmo Poussu

Woody Allen on jälleen kirjoittanut ja ohjannut puheliaan draamakomedian rakastamisen sietämättömästä vaikeudesta. You Will Meet a Tall Dark Stranger on hänen runsaassa ja tasokkaassa tuotannossaan jäävä melko vähäpätöiseksi välityöksi. Aikuisten parisuhdeongelmia oivaltavasti käsittelevänä leffana se on silti tervetullut poikkeus nuorisopainotteisessa elokuvaohjelmistossa.

Kuten samalla viikolla ohjelmistoon tuleva Ruotsalainen avioliitto Allenin leffa lähestyy aihettaan kahden uskottomuuteen kompastuvan avioparin kautta. Allenin elokuvassa vain jokainen neljästä päähenkilöstä löytää tai ainakin etsii jossain vaiheessa itselleen uutta kumppania.

Pariskunnista vanhempaa esittävät Gemma Jones ja Anthony Hopkins, nuorempaa Naomi Watts ja Josh Brolin. Edellisten tapauksessa omaa vanhuuttaan pakeneva aviomies jättää vaimonsa ja pakenee nuoren naisen syliin. Nuoremman pariskunnan suhdetta koettelee kummankin ihastuminen toiseen.

Allenille tyypillisesti You Will Meet a Tall Dark Stranger on täynnä hyvin kirjoitettua dialogia, erinomaisia roolitöitä sekä osuvia havaintoja ihmisluonnosta ja erityisesti sen heikkouksista. Elokuvan ongelmaksi muodostuu rakenteen hajanaisuus.

Allen vuorottelee eri parisuhteiden välillä kuin tekisi jaksoja puolituntiseen tv-sarjaan. Kuviot vaihtuvat, mutta tarina ei tempaa mukaansa eikä muodosta kunnon draamallista - tai sen puoleen koomista - kaarta.

Jonkun muun tekemäksi You Will Meet a Tall Dark Stranger olisi kelpo työ, mutta Allenin viimeaikaisessa(kin) tuotannossa se jää turhan kauas huipuista - sellaisista kuin Match Point ja Vicky Christina Barcelona.


Satu Linnapuomi

Silloinkin kun Woody Allen ei ole parhaimmillaan, hän on hyvä. You will meet a tall dark stranger ei yllä Allenin huippuelokuvien tasolle, mutta Allenilla on ilmiömäinen kyky kirjoittaa dialogia, ilmiömäinen kyky kriisiyttää henkilöitään ja ilmiömäinen kyky ymmärtää elämää. Hänen elokuvissaan näytellään hyvin. Hänen uutukaisensa sisältää kaikkea tätä, ja niinpä You will meet a tall dark stranger on puutteineenkin mainiota Allenia.

Lontooseen sijoittuvan elokuvan kaikki henkilöt jahtaavat omaa unelmaansa – mutta asian voi kääntää myös toisin päin: he kaikki elävät omassa elämänvalheessaan. Sally (Naomi Watts) luo kuvitteellista romanssia pomonsa kanssa ja lisäksi haaveilee omasta galleriasta. Hänen miehensä Roy (Josh Brolin) pitää yllä kirjailijakuvitelmiaan ja ajautuu niiden myötä yhä suurempiin valheisiin. Sallyn äiti (Gemma Jones) uskoo ennustajaan, joka ei epäröi veloittaa runsaasti palveluksistaan. Ja Sallyn isä (Anthony Hopkins) aloittaa uutta rakkaustarinaa nuoren prostituoidun kanssa, jonka rakkaus ei välttämättä ole kovin aidolla tasolla.

Toisiinsa liittyviä ihmiskohtaloita seurataan kappaleen matkaa, mutta mitään suuria johtopäätöksiä ei kannata elokuvalta odottaa. Allen ikään kuin toteaa, että tällaista(kin) elämä on, kiemuroita, ylä- ja alamäkiä; katsokaapa tätä, vaikka tuskin voitte opiksenne ottaa. Dialogi on hauskaa ja nokkelaa mutta ei niin kirpeää kuin joskus menneinä vuosina. Woody Allen on ohjaaja, joka tekee joka vuosi elokuvan, parhaana kaksi. Hänen valtavan runsaassa elokuvajatkumossaan You will meet a tall dark stranger on aihepiiriltään ja tyyliltään tuttua Allenia. Ei Annie Hallin (1977) tai Manhattanin (1979) veroista elokuvaa, mutta kuitenkin tyylillisesti lähempänä niitä kuin vaikkapa onnistunutta rikoselokuvaa Match Point (2005) tai seksikästä ja kiehtovaa neliödraamaa Vicky Cristina Barcelona (2008). Ensi vuonna on sitten luvassa Midnight in Paris, joka nimensä mukaisesti sijoittuu Ranskan pääkaupunkiin.

Lue seuraavaksi