Ihminen on nyt suosikkiaihe kuvataiteessa

Tampereella aukeaa lauantaina Suomen Taitelijaseuran perinteikäs vuosinäyttely, joka nostaa esiin taiteilijoiden valitsemaa nykytaidetta. Kuvataiteilijat valitsevat näyttelyn teokset itse. Tänä vuonna näyttelyssä on mukana 72 taiteilijaa.

kulttuuri

Taiteilijaseuran vuosinäyttely kertoo, millaista kuvataidetta Suomessa tehdään juuri nyt, sanoo valintaraadissa istuva kuvanveistäjä Anne Meskanen. Tänä vuonna nähdään paljon esittävää taidetta ja erityisesti kuvia ihmisestä - muotokuvia eri tekniikoilla tehtynä.

- Kantaaottavia töitä on mukana jonkin verran, erityisesti videoteoksissa. On huolta ympäristöstä ja ihmisen tilasta, Meskanen kuvaa.

Anne Meskanen muistuttaa, että Taiteilijat 2010 -näyttely on valitsijoidensa näköinen. Suuresta hakijajoukosta olisi voinut rakentaa hyvin erilaisia kokonaisuuksia.

Teoksia on ollut valitsemassa Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen edustajista koostuva taiteiljajury, puheenjohtajanaan Taidemaalariliittoa edustava kuvataiteilija Teemu Saukkonen.

Näyttelyllä on pitkät perinteet

Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttely järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1893. Silloin esillä oli muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallenin tai Ville Vallgrenin teoksia.

Tämänvuotinen Suomen Taiteilijain näyttely on järjestyksessään 115. Kaikille avoin näyttely järjestetään nykyään vuorovuosin alle 35-vuotiaille tarkoitetun nuorten taiteilijoiden näyttelyn kanssa.

Näyttelykoordinaattori Marketta Tuomaisen mukaan taiteilijaseuran katselmuksen merkitys on aina ollut tärkeä kuvataiteilijoille.

-. Koska vuosinäyttelyn valinnat ovat taiteilijoiden tekemiä, on kollegoilta saatu arvostus tietenkin monelle merkittävää, Tuomainen sanoo.

Anne Meskanen toteaa, että kuvataiteilijoiden ja näyttelytilojen määrä on kasvanut sellaista vauhtia, ettei Taiteilijaseuran vuosinäyttely enää ole ainoa tilaisuus näyttää kykyjään.

- Aikaisemmin Taiteilijaseuran vuosinäyttelystä sai pisteitä, joita tarvittiin liittojen jäsenyyteen.

Senkin takia mukaanpääsystä kilvoiteltiin tosissaan vielä kymmenen vuotta sitten, Meskanen sanoo.

Vaikka kuvataidekenttä on tullut moniäänisemmäksi ja uran rakentamiseen on useita teitä, Meskasen mukaan on kuitenkin edelleen hieno asia, jos kuvataiteilijan CV:ssä on maininta Taiteilijaseuran vuosinäyttelystä.

Palokärki-palkinto Sami Pennaselle

Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn yhteydessä jaettavan Palokärkipalkinnon sai tänä vuonna kuvataiteilija Sami Pennanen. Teoksissaan Pennannen sekoittaa erilaisia visuaalisen ilmaisun välineitä ja rakentaa niistä uusia kokonaisuuksia.

Taiteilijat 2010 -näyttelyssä Pennaselta on esillä moniosainen teos Non seguitur. Palokärki-palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa.

Taiteilijat 2010 -näyttely on esillä Tampereella Taidehalli TR1:ssä, Taidekeskus Mältinrannassa, Galleria Nottbeckissä sekä Keskusvirastotalon aulassa.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Leena Peltokangas