Mies lankeaa sijoitushuijaukseen, nainen laihdutuslupauksiin

Suomalaiset lankeavat liian hyvältä kuulostaviin lupauksiin, laihdutushuijauksiin sekä ihmeitä tekeviin uskomushoitoihin. Jos joku lupaa tahkota rahaa tyhjästä, tämäkin otetaan aika herkästi todesta. Tutkimusprofessori toivoisi, että suomalaisille opetettaisiin kriittisyyttä jo koulussa. Nykyisellään toisen ihmisen sanaan luotetaan ehkä liiankin kanssa.

Hannu Lauerma (Kirjailija)
Nainen mittaa vyötärönympärystään mittanauhalla.
Arja Lento / Yle

Tutkimusprofessori, psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma ei usko, että suomalaiset ovat sen hyväuskoisempia kuin muutkaan ihmiset. Jokaisen maan sisällä on kuitenkin erilaisia kulttuureita, mikä vaikuttaa ihmisten peruskriittisyyteen.

- Saattaa olla, että olemme hyväuskoisempia kuin suurten metropolien väestö, joka on tottunut huijareihin. Vanhoissa kauppapaikoissa, esimerkiksi Välimeren satamissa ihmiset osaavat olla terveellä tavalla epäileviä, Lauerma arvioi.

Hänen mukaansa Suomessa on leimallista, että sivistyneet ja lukeneetkin ihmiset ovat alttiita uskomaan asioita, jotka verhoillaan luonnontieteellisiksi tosiasioiksi, mutta joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.

- On erikoista, että uskomushoitoihin ja vastaaviin luotetaan täällä niin paljon.

Nuoret sinisilmäisiä

Hannu Lauerman havaintojen mukaan miehet ovat höynäytettävissä, jos kyseessä on raha. Esimerkiksi sijoitushuijauksiin, joissa rahaa luvataan taikoa tyhjästä, miehet lankeavat helposti.

Naisten arvostelukykyä taas heikentää tunteisiin vetoaminen, lupaukset mystisesti toimivista hoidoista tai täysin vaivattomista painonpudotustavoista.

Ihmisen iälläkin voi olla vaikutusta huijattavuusalttiuteen. Rahahuijausten kohteeksi joutuvat usein varttuneet ihmiset, mutta toisaalta he voivat olla myös nuoria maltillisempia ja tarkempia.

- Vanhukset ovat kohteita, koska he ovat usein yksinäisiä ja siksi heihin voidaan vaikuttaa. Nuoria taas on helppo huijata asioissa, joihin liittyy karismaattisuutta ja lennokkuutta, Lauerma sanoo.

Kriittisyyttä peliin

Jo koulussa ihmisiä pitäisi opettaa suhtautumaan kriittisesti asioihin, joita heille syötetään, toivoo Hannu Lauerma. Hälytyskellojen pitäisi soida esimerkiksi silloin, jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.

- Kaikki lupaukset täysin vaivattomasta laihdutusmetodista, jota maailman ilkeät lihavuustutkijat eivät vain ole suositelleet, ovat todennäköisesti humpuukia. Yleensä ihmisen turhamaisuuteen, ahneuteen tai muihin niin sanotusti hävettäviin piirteisiin vetoaminen perustuu siihen, että lupaillaan liikoja. Osa ihmisistä on silti taipuvaisia hakemaan näistä keinoa menestyä.

Jos suomalainen sitten tulee huijatuksi, hän jää tyypillisesti nuolemaan haavansa kaikessa yksinäisyydessä. Ihminen ei häpeissään kehtaa viedä asiaa eteenpäin. Tosin häpeilevät muutkin huijauksen kohteeksi joutuneet kuin suomalaiset.

- Jos esimerkiksi sukulaiset ovat varoitelleet hyväksikäyttäjältä vaikuttaneesta seurustelukumppanista tai kulttimaisesta lahkotoiminnasta, ihmisen on hyvin vaikea puhua jälkikäteen asiasta muille. On yleisinhimillistä, että ihmisen on vaikea myöntää tulleensa huijatuksi.

YLE TV1:llä alkaa sunnuntaina 31. lokakuuta uusi sarja 
[Pimeän puolella](http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/pimean-puolella), jossa käydään lähihistorian esimerkein läpi, miten suomalaiset ovat antaneet huiputtaa itseään. Sarja perustuu professori Hannu Lauerman kirjoihin.

Lähteet: YLE Lahti