Kiviniemi tapaa Pohjoismaiden pääministerit Islannissa

Pääministeri Mari Kiviniemi matkaa tänään maanantaina Pohjoismaiden neuvoston istunnon käynnistävään huippukokoukseen Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin. Kiviniemi osallistuu kaupungissa myös Pohjoismaiden pääministerien kokoukseen.

talous

Pohjoismaiden pääministerikokouksessa käsitellään pohjolan valtioiden globalisaatiotyötä. Lisäksi pääministerit keskustelevat Pohjoismaiden välisten rajaesteiden poistamisesta ja EU:n talouspolitiikasta.

Pohjoismaiden neuvoston avaa huippukokous tiistai-illalla, mihin myös kaikkien Pohjoismaiden pääministerit osallistuvat. Kokouksen teema on vihreä talouskasvu.

Suomi toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana ensi vuoden ajan. Suomi keskittyy puheenjohtajakaudellaan ilmastonmuutoksen hallintaan ja Pohjoismaiden roolin väkevöittämiseen yhtenäisenä ilmastovaikuttajana.

Kiviniemen lisäksi Reykjavikissa nähdään useita muita suomalaisministereitä.

Lähteet: YLE Uutiset