Poimintoja Varsinais-Suomen verotiedoista

Wahlroos, Vaiste ja Urmas saavat eniten pääomatuloja Varsinais-Suomessa. Heidän vanavedessään verotiedoissa tulee nippu tuttuja nimiä maakunnasta.

verotus
Kuvassa Verotoimiston logo ja kolikoita.
Tuuli Kuismin / Yle

Citymarket-kauppias Hannu Aaltonen löytyy pääomatulojen mukaan listalta kahdeksantena. Hänen verotettava ansiotulonsa oli reilu 760 000 euroa, ja pääomatulo 2,7 miljoonaa euroa. Myös vuotta aiemmin hän ylsi noin 3,5 miljoonan euron tuloihin.

Marja-Leena Ruolan kuolinpesälle kertyi verotettavaa pääomatuloa liki 1,9 miljoonaa euroa. Sillä yltää Varsinais-Suomen listalla kymmenenneksi. Vuotta aiemmin summa oli vajaat 1,8 miljoonaa euroa.

RP-yhtiöiden toimitusjohtaja Raimo Puolimatkan verotettavat pääomatulot olivat hieman yli 1,2 miljoonaa euroa; ansiotuloja hänelle ei kertynyt tuhattakaan euroa.

Vielä edellisvuoden verotuksessa lähes yhdeksän mijoonan euron tulot kerännyt suursijoittaja Rauno Puolimatka löytyy Varsinais-Suomen listalta vasta sijalta 75. Hänen pääomatulonsa olivat vajaat 419 000 euroa, ja ansiotuloa vajaat 16 000 euroa. Rajua pudotusta selittänee hänen vakava sairastumisensa viime vuoden alussa.

TS-yhtymän toimitusjohtaja Keijo Ketosella verotettavaa ansiotuloa oli vajaat 285 000 euroa ja pääomatuloja yli 1,8 miljoonaa euroa. Ansiotulot laskivat hieman edellisvuodesta, mutta pääomatulot kasvoivat aiemmasta 1,5 miljoonasta eurosta. TS-yhtymän hallituksen puheenjohtaja Mikko Ketonen puolestaan ansaitsi vajaat 252 000 euroa, ja pääomatuloja yli 1,4 miljoonaa.

Heti Keijo Ketosen kannoilla on liikemies Antti Aarnio-Wihuri. Hänen ansiotulonsa oli noin 474 000 euroa, ja pääomatulonsa yli 1,8 miljoonaa euroa.

Yritysjohtaja ja poliitikko, ministeri Christoffer Taxellin ansiotulot olivat vajaat 457 000 euroa ja pääomatulot hieman päälle 390 000 euroa. Taxell toimii myös Turun kulttuuripääkaupunkivuotta valmistelevan Turku 2011 -säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Liikemies Toivo "Topi" Sukari on pääomatuloilla mitaten maakunnan listalla sijalla 86. Hänen pääomatulonsa olivat vajaat 370 000 euroa. Verotettavaa ansiotuloa Sukarilla oli vain vajaat 23 000 euroa. Verotietojen valossa hänen tuloissaan oli selvää pudotusta, sillä vuotta aiemmin Sukarin verotettavat tulot olivat yhteensä lähes 932 000 euroa.

Dennis Livsson keräsi liki 364 000 euron pääomatulot, ja ansiotuloja "Muumipapalla" oli vajaat 28 000 euroa.

Lähteet: YLE Turku