1. yle.fi
  2. Uutiset

Olli Saarelan Harjunpää on yksinäinen kostaja

Perjantaina saa ensi-iltansa elokuva Harjunpää ja pahan pappi. Edellisestä Harjunpää-filmatisoinnista on ehtinyt kulua 17 vuotta. Olli Saarelan ohjaamassa filmissä rikosylikonstaapeli Harjunpäästä on tehty toimintasankari. Elokuvatutkijan mukaan uusi Harjunpää-elokuva on etääntynyt arkitodellisuudesta.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Peter Franzen elokuvassa Harjunpää ja pahan pappi.
Nordisk Film

Matti Yrjänä Joensuun romaanit Timo Harjunpäästä tunnetaan arjen ja yhteiskunnan hienovireisistä ja pysähtyneistäkin kuvauksista. Myös Åke Lindmanin vuonna 1993 ohjaamassa Harjunpää ja kiusantekijät -elokuvassa poliisityön arki on vielä kuvattu realistisesti.

Olli Saarelan elokuvassa Harjunpää ja pahan pappi kuvaus on sen sijaan näyttävää, äänet kovia ja leikkaukset nopeita. Peter Franzénin näyttelemä Harjunpää jäljittää verirituaaleja harjoittavaa sarjamurhaajaa ja muuttuu itsekin aina vain väkivaltaisemmaksi.

Harjunpää-elokuvan kauhuelementit ovat maailmalla trendi

Elokuvan- ja historiantutkija Jari Sedergrenin mukaan uusi Harjunpää-elokuva on luopunut täysin realismista. Hänen mukaansa siitä realistisesta poliisityön kuvaamisesta, josta romaanien tekijä on palkittu ja jota on korostettu kirjojen yhteydessä, ei uudessa elokuvassa ole enää jäljellä enää mitään.

- Harjunpää on psykoottinen lähes häiriintynyt ihminen, joka sattuu toimimaan poliisissa. Poliisigenrestä ei tässä elokuvassa enää ole kyse, tilalla on kauhuelementein koristeltu trilleri. Kauhu on korvannut realismin tuolla maailmallakin, Sedergren sanoo.

Esimerkiksi uusimmassa Sherlock Holmes -filmatisoinnissa on samankaltaisia epärealistisia elementtejä ja väkivaltaa.

Jari Sedergren arvioi, että arkitodellisuus ei enää myy. Tilalle on tarjottava outouksia, uskontoja ja mystiikkaa. Tähän tarpeeseen sopii mainiosti Harjunpään jahtaama, mieleltään järkkynyt ja ääriuskonnollinen sarjamurhaaja.

Aseita karttava pohdiskelija muuttui väkivaltaiseksi toimintasankariksi

17 vuotta sitten Kari Heiskasen esittämä Harjunpää purki Åke Lindmanin elokuvassa vaimolleen tunnontuskiaan, koska ajautui ampumaan rikospaikalla.

Peter Franzénin Harjunpää ei ehdi pohtimaan saati puhumaan moraalikysymyksiä, vaan on aseeseensa turvautuva toimintasankari. Lopulta Harjunpää onkin elokuvassa yksinäinen mies, joka hautoo kostoa tyttärensä murhaajalle. Sedergren tulkitsee tämän yksilöllisyyden ihanteen äärimmilleen viemiseksi.

- Ihminen jää primäärien, ja nimenomaan väkivaltaisten tunteidensa kanssa yksin. Tämä purkautuu väkivaltana, hän pohtii.

Elokuva lähestyy Harjunpäätä ulkoisten tapahtumien kautta

Uuden elokuvan tekijöille Joensuun romaani oli haastava pohja, jota työstettiin seitsemän vuoden ajan. Käsikirjoittaja Leo Viirret kertoo, että Harjunpään pohdiskelevuus muutettiin elokuvassa toiminnallisemmaksi.

- Pohdiskeleva humanismi on Harjunpään sisäistä maailmaa, ja meidän piti kertoa kirjan premissistä ulkoisten tapahtumien kautta. Emme siis voi kuulla sitä, mitä hänen päässään liikkuu. Ja jos teemme elokuvaa sarjamurhaajaa jäljittävästä poliisista, on hyvin loogista, että se vääntyy jännittävän trillerin muotoon.

Viirret kertoo, että tekijät toivovat elokuvalle menestystä myös ulkomailla.

- Toivomme, että elokuva vetoaa muihinkin katsojiin kuin niihin, jotka ovat lukeneet Harjunpään kirjoja. Ulkomaalaisille katsojille Harjunpää ei merkitse mitään, joten meidän pitää yrittää vähän laajentaa konseptia, hän selittää.

Filmin tuottanut Ilkka Matila kertoo, että elokuvakäsikirjoitusta tehdessä trillerin muoto menikin romaanin sisällön edelle.

- Päätimme tehdä ensimmäisen suomalaisen trillerin, puhtaan tähän lajityyppiin kuuluvan elokuvan. Trillerilajityypin lainalaisuudet edellyttävät, että tarinassa on päähenkilö, joka kehittyy. Hän ei ole tarkkailija niin kuin kirjallisuudessa, vaan toimija, Matila kiteyttää.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Jenni Stammeier

Lue seuraavaksi