1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. näköhäiriöt

Kuohupaperi kohottaa Kallion kartalle

Uusi kohokartta parantaa tuntuvasti näkövammaisten omatoimista liikkumista Helsingin Kalliossa. Sokeain ystävät ry toivoo, että se auttaisi mahdollisimman monia tutustumaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Näkövammaisten kirjapainossa Helsingin Itäkeskuksessa tehty kartta on painettu kuohupaperille. Se on tehty siten, että myös näkevät pystyvät lukemaan sitä.

- Suurin hyöty on se, että kartanlukutaitoinen sokea ihminen voi lähteä itsekseen omille retkilleen. Meidän ongelmahan on oikeastaan, että aina pitää olla jonkun käsipuolessa tai pyytää apua, kertoo kohokartan kehittelyyn osallistunut Eija-Liisa Markkula.

Opaskarttoja on tehty aikaisemminkin. Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry on välittänyt jäsenilleen kohokarttoja jo ainakin 1980-luvulta lähtien. Karttoja tehtiin mm. Hakaniemen, rautatieaseman, silloisen linja-autoaseman, Eteläsataman ja Vallilan Mäkelänkadun alueilta.

- Mutta tämä koko Kallion alueen kartta on ensimmäinen laatuaan tällä menetelmällä, eli niin sanottuna kuohupaperikarttana, Sokeain kirjapainon tuotantopäällikkö Hilkka Väänänen.

Kohokartan työläin valmistusvaihe on karsia pohjakartasta kaikki turhaa tilaa vievä tieto, ja testata näin saatu pohjapaperi painoa varten. Sen jälkeen työ kopioidaan muovisekoitteiselle kuohupaperille ja ajetaan lämmittimen läpi. Prosessi on alkutyön jälkeen suhteellisen nopea.

Opaskartat ovat harvinaisia

Kun sarjat ovat pieniä ja kysyntä vähäistä, ei opaskarttoja näkövammaisille juurikaan löydy. Ja kun uudet kartat tehdään käsityönä, nousevat kustannukset noin 30 euroon karttalehdeltä.

- Näkövammaiset eivät osaa kysyä näiden perään, kun ei ole ollut kunnollisia karttoja tarjolla. Toivottavasti tämä kartta nyt tuo asian esille ja tätä kautta kiinnostus herää myös näkövammaisten joukossa, sanoo Sokeain ystävät ry:n puheenjohtaja Ture Tähtinen.

- Mielestäni kartta on kohtuuhintainen ajatellen sitä, että tällä tavalla näkövammainen pystyy tutustumaan lähiympäristöönsä. Ja jos näin saamme näkövammaisen ulos ja aktiivisesti tutustumaan ympäröivään yhteiskuntaan, niin eihän sitä hyötyä voi rahalla mitata, hän lisää.

Nyt toivotaankin, että kohokarttoja saataisiin lisää ja nimenomaan sellaisia, joissa on informaatiota myös näkeville.

- Täähän on koko ajan muistipeliä tämä sokeana oleminen ja kulkeminenkin. Kun tätä Kallion karttaa tehtiin vastaani tuli Porista tehty kartta. Mä ajattelin, että jos lähtisin jazzeille, tai jotain tällaista, niin mä tilaisin varmasti näkövammaisten kirjapainosta Porin kartan ja tutkisin sitä ennen kuin lähtisin kaupunkiin, sanoo Eija-Liisa Markkula.