Marjakauden jälkeen mehustamolla keskitytään glögiin ja simaan

Ilman erikoisjuomia Hyvämäen mehustamo Kouvolassa hiljenisi moneksi kuukaudeksi.

mehut
Alli Marttosen mehustamossa on aloitettu jo glögin teko.YLE / Maija Tuunila

Alli Marttonen hääräilee mehustamossa ahkerana. Pakastimesta kaivetut karpalot muuttuvat mehuksi ja matkaavat paikkakunnan myyntipisteisiin.

-Tänä vuonna karpalosatoa ei saatu oikeastaan ollenkaan. Onneksi pakkasesta löytyi viime vuoden marjoja.

Metsä- ja puutarhamarjoja tuli heikosti kuuman ja kuivan kesän takia. Omenoita tuli paljon, mutta kausi oli lyhyt.

Mehutarpeista mustaherukan Marttoset saavat omalta tilaltaan. Kahden hehtaarin herukkaviljelyksestä mehua saadaan mukava määrä.

-Toki se riippuu kesän säistä. Esimerkiksi tänä vuonna saimme noin 1000 litraa mehua, mutta hyvänä marjavuonna sitä voi tulla neljäkin tuhatta litraa.

Mansikat Alli Marttonen ostaa lähiseudun viljelijöiltä ja omenat kotipuutarhureilta.

Tähän aikaan vuodesta lähes kaikki kesän sadot on tehty mehuksi, joten mehustamolla siirrytään pikkuhiljaa glögin tekoon.

-Marjakauden jälkeen on pakko on tehdä erikoisjuomia, muuten mehustamossa ei olisi töitä. Joulun alla glögiä ja keväällä simaa, kertoo Alli Marttonen.

-Tammikuussa pidämme lomaa.

Marja kulkee monen pöntön kautta

Marjan tie mehuksi alkaa murskaimessa. Sieltä se jatkaa entsymointipataan. Entsyymin ansiosta mehua tulee enemmän ja se on juoksevampaa. Sieltä marja jatkaa puristimeen, jonne jää marjan kuori.

Makeutta tarvitsevat mehut piipahtavat sokerointisäiliössä ja sen jälkeen onkin pastöroinnin vuoro.

Pullotuksen jälkeen mehut matkaavat myyntiin. Hyvämäen mehu menee mm Iitin ja Elimäen maatilatoreille ja Alli Marttosen mukana erilaisille messuille.

Suosituimpia mehuja ovat Allin mukaan ne terveelliset ja happamat eli tyrni, karpalo ja mustaherukka. Allin oma suosikki on mansikka-raparperi -mehu.

Hyvämäen mehua pääsee maistelemaan perjantaina 5.11. YLE Kymenlaakson Nenäpäiväkirppiksellä, Kotkan toimituksessa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Maija Tuunila