1. yle.fi
  2. Uutiset

Shava livekunnossa Nenäpäivänä

Maailman ainoa valkoinen bhangra-yhtye Shava tulee villitsemään discoheimoja Lahteen Nenäpäivänä. Yhtyeen perustaja Kiureli Sammalahti lupaa villiä menoa ja urbaania, ainakin tuhannen vuoden takaa kumpuavaa meininkiä.

bhangra
Lauri Asanti

Kiureli Sammallahti perusti bhangra-musiikkia soittavan Shava-yhtyeen vuonna 2004 Intiassa suoritettujen musiikin opiskelujen jälkeen. Shava on bunjabinkieltä ja tarkoittaa jotakin siihen suuntaan, että hyvin tehty, bravo.

- Ekat keikat meillä oli heti silloin, mutta vasta nyt on ilmestynyt debyyttilevy.

Bhangra on vanhaa kansanmusiikkia Punjabin seudulta Pohjois-Intiasta. Bhangraa on sekä laulettu että tanssittu ainakin tuhat vuotta sitten.

- Bhangra on myös klubimusiikkia. 70-luvulla bhangra tuli intialaisten siirtolaisten mukana Brittein saarille ja kehittyi maailmantanssimusiikiksi, kertoo Kiureli Sammallahti ja luonnehtii bhangraa nykypäivän intialaisen kansanihmisen tai alkaneen vuosituhannen kansanmusiikiksi, josta Shava on tehnyt jollain tavalla junttia.

Shavan musiikissa on Bollywood-meininkiä ja katukulttuuria rappisanoituksineen.

Debyyttilevyllä Mattia ja Teppoa

Shavalla on 12 suomenkielistä biisiä. Niiden joukossa on mm. "Lemmenlaulu", jossa on vaikutteita intialaisesta klassisesta musiikista.

Ruumiin ja mielen muistiin jäävä kokemus on Matilta ja Tepolta lainattu Kaiken takana on nainen.

- Biisi alkoi soida päässäni dängä dängä-meiningillä ja sanoitukset tulivat Bollywood-moodiin. Lupaan että Kaiken takana on nainen intialaisena tanssiversiona on kokemus, sanoo Sammalahti.

Lue seuraavaksi