1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nenäpäivä

Red Nose Day naurattaa Britanniassa

Perjantaina valtakunnallisesti vietettävän Nenäpäivän idea on alun perin lähtöisin Iso-Britanniasta, missä Red Nose Dayn varainkeruuseen osallistuu koko kansakunta.

Comic Relief -järjestön innovaatiojohtaja Amanda Horton-Mastin on 16-vuotisen uransa aikana nähnyt Red Nose Dayn kasvun yhdeksi Britanian suurimmiksi hyväntekeväisyystapahtumista. Kuva: Comic Relief

Vuosi 1985 oli kansainvälisen valveutumisen aikaa. Bob Geldof järjesti maailmanlaajuisen Live Aid -konsertin yhdessä huippuartistien kanssa. Samalla komediasarjojen Musta Kyy ja Mr Bean käsikirjoittaja Richard Curtis sai idean kerätä rahaa Afrikan sarven nälänhätään komiikan kautta.

Matkustaessaan ensimmäistä kertaa pakolaisleirille Afrikkaan Richard Curtis järkyttyi ympärillään näkemästään kärsimyksestä.

- Vielä suurempi yllätys Richardille oli kuitenkin se, että kaiken hädän keskellä ihmisten luontainen kyky nauraa oli vielä tallella, sanoo Red Nose Dayn takana olevan Comic Relief -järjestön innovaatiojohtaja Amanda Horton-Mastin.

Vakavillekin asioille saa siis nauraa, varsinkin kun huumori auttaa keräämään suuria summia hyväntekeväisyyteen. Red Nose Dayn suuren tv-illan sketseissä on viime vuosina esiintynyt julkisuuden henkilöitä pääministeri Tony Blairista näyttelijä Johnny Deppiin.

Illan tv-lähetys on palkinto hyvin tehdystä työstä

Kuten Nenäpäivä Suomessa, myös Britanniassa Red Nose Day jakaantuu päivän aikana ympäri maata järjestettäviin kansalaistapahtumiin, ja illalla järjestettävään suureen televisiotapahtumaan.

- Paras tapa saada ihmiset katsomaan tv-tapahtuma on antaa heille mahdollisuus omien hyväntekeväisyystapahtumien järjestämiseen päivällä. Näin illan televisiolähetyksestä on tullut tapa palkita katsojien oma varainkeruutyö, Amanda Horton-Mastin kertoo.

Suomessa Nenäpäivä-show alkaa TV2:lla perjantaina kello 18, ja jatkuu puoleen yöhön. Nenäpäivätempauksia järjestetään pitkin päivää ympäri Suomea. Oulussa Nenäpäivä näkyy ja kuuluu Rotuaarin tapahtumassa kello 11-13.