Poliisi ampui ihmisiä baareihin Keniassa

Keniassa 10 ihmistä on kuollut poliisin luoteihin. Yksi poliisi oli viranomaisten mukaan ampunut uhrinsa useassa eri baarissa. Siakagon pikkukaupungin poliisitalon edustalle on sunnuntaina kerääntynyt satoja ihmisiä osoittamaan järkytystään tapahtuneesta.

Paikallisen radiokanavan tietojen mukaan poliisi oli avannut tulen kolmessa baarissa Siakagossa, pääkaupunki Nairobin koillispuolella. Kolmanteen ravintolaan mies ampui uhreista kahdeksan. Kaksi uhreista oli miehen kollegoita.

Surmatyöt tapahtuivat ennen keskiyötä lauantaina. Monet eivät huomanneet ammuskelua, sillä laukaukset sekoittuivat meneillään olleen Diwali-festivaalin ilotulitteisiin.

Miehen motiiveista ei tuoreeltaan ole tietoa. Poliisilaitoksen edustajan mukaan mies oli lähtenyt työvuoron jälkeen etsimään naisystäväänsä, mutta AFP:n lähteiden mukaan poliisiasemalla oli käyty ampumisiin johtanut sanaharkka.

Epäilty on antautunut poliisille.