Lahden jouluvaloihin lisätään ledilamppuja

Lahden jouluvaloissa kokeillaan tänä vuonna lisää ledivaloja. Punaiset, siniset ja vihreät hehkulamput vaihdettiin vähemmän sähköä kuluttaviin ledeihin jo viime talvena.

Lahti
Lahden jouluvalot
YLE/ Vihtori Koskinen

- Ongelma on ollut, että ledivalo on sinertävä, kun taas jouluisten kuvioiden valon pitäisi olla sävyltään pehmeämpää, sanoo Lahti Energian viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta. Niinpä tänä talvena ledejä kokeillaan valkoisiin ja keltaisiin valoihin yhdessä valokuviossa.

Jos kokeilu onnistuu ja kaikki hehkulamput pystyttäisiin korvaamaan ledilampuilla, putoaisi Lahden talvisen juhlavalaistuksen sähkönkulutus murto-osaan entisestä.

Taiteilija Tapani Aartomaan suunnittelemat yksitoista valoteosta syttyivät ensimmäisen kerran vuonna 1983. Sen jälkeen teokset ovat valaisseet talvista maisemaa joka vuosi Salpausselän kisojen yli.

Tänä vuonna jouluvalot sytytetaan Lahdessa perinteiseen tapaan marraskuun viimeisenä lauantaina, joulun avauksen yhteydessä.

Lähteet: YLE Lahti