Ypäjän kunnanjohtaja hommiin Heinolaan

Ypäjän kunnanjohtaja Sinikka Malin on valittu Heinolan henkilöstöjohtajaksi. Heinolan kaupunginhallitus valitsi Malinin tehtävään kokouksessaan maanantaina.

Ypäjä
Sinikka Malin puutarhassaan
Sinikka Malinin arkisto

Sinikka Malin on toiminut Ypäjän kunnanjohtajana jo pitkään, 1.1.2002 alkaen.

- Ihan iloisessa odotuksen tunnelmassa ollaan, tässä olen nyt kohta yhdeksän vuotta tätä pestiä hoitanut, ja uusi näkökulma ja uudet asiat on ihan kiva ottaa vastaan, sanoo Malin.

Työuran tässä vaiheessa Malinia kiinnosti lähteä vielä syventymään enemmän henkilöstoasioihin.

- Kun katselen työuraani, niin tuli sellainen ajatus, että vielä voisin katsoa jotain uutta näkökulmaa ja uutta ajattelemisen aihetta. Koko virkaurani olen tehnyt yleishallintoa ja oli palo katsoa henkilöstönäkökulmaa lähempää. Se on kuitenkin kunnallishallinnossa erittäin keskeinen juttu lähivuosina, sanoo Malin.

Mikä sai vaihtamaan Lounais-Hämeen Päijät-Hämeeseen?

- Itse asiassa aloitin virkaurani Lahden kaupungilla määräaikaisissa töissä ja ensimmäinen vakituinen virkapaikkani oli Kärkölässä talous- ja suunnittelusihteerinä, missä olin seitsemän vuotta. Eli Päijät-Hämekin on tuttua seutua ja nytkään ei ollut kaipuuta lähteä mihinkään kovin kauas, kun elämänpiiri on täällä Hämeessä, Malin kertoo.

Ypäjän kunnanjohtajan tehtävään seuraajan valinta käynnistyy Malinin mukaan mahdollisimman pian. Alustavasti on sovittu, että Malin aloittaisi uudessa tehtävässään Heinolassa helmikuun alussa.

Lähteet: YLE Häme