Ilon psykologialla eroon kaamosmasennuksesta

Negatiiviseen kaamos-ajatteluun vaikuttavat opitut mallit. Ilon psykologiaa tarkastellut Tony Dunderfelt sanoo, että olemme oppineet yhdistämään pimeään vuodenaikaan muitakin ikäviä mielleyhtymiä, jotka ovat esteenä ilolle.

terveys
Psykologi Tony Dunderfelt Aamu-tv:n vieraana 10. toukokuuta 2010.
Psykologi Tony DunderfeltYLE

Psykologi Tony Dunderfelt myöntää, että pimeys kyllä vaikuttaa fysiologisesti. Elintoiminnot hiukan hidastuvat ja siitä seuraa horrosmainen olotila. Vaikutus psyykeen ei ole kuitenkaan suora eli pimeys ei kulje hermoratoja pitkin aivoihin, vaan matkan varrella on paljon tulkintaa.

– Eli kun on pimeätä, minun tulee olla huonolla tuulella, Dunderfelt sanoo.

Kun alkaa ajatella pimeyttä, mieli alkaa hakea muitakin ikäviä asioita.

– Se on kuin käsky automaattiselle psyykelle hakea muita vastaavia muistoja, esimerkiksi huonoja asioita työelämästä tai jos poikaystävä on jättänyt.

– Ilon psykologian perusjuju on se, että pystyt estämään turhan negatiivisen psyykkisen spiraalin tapahtumasta, Tony Dunderfelt sanoo.

Ilo aidosti hyvien asioiden huomioimista

Huonon tuulen voi estää harjoittelemalla. Psykologi suosittelee avaamaan silmät sille hyvälle, joka on olemassa – lähelläkin. Dunderfelt muistuttaa, että ilo ei ole teeskentelyä, vaan aidosti hyvien asioiden huomioimista. Pitää vain valita mielihyvän kohde.

– Vaikka minulla on nämä ongelmat juuri nyt, niin saan nauttia esimerkiksi tästä kauniista matostani.

Oma talous, työ tai ihmissuhteet saattavat huolettaa talvessa taivaltajaa. Pienellä positiivisuudella voi löytää energiaa muuttaa isompiakin asioita.

– Psyyke on automaatio eli se toistaa sitä mitä sille annetaan. Osa huonoista fiiliksistä tulee niin sanotuista väliin tulevista ajatuksista.

Psykologi Dunderfelt kehottaakin harjoittelemaan itselle ilon tuottamista vaikka heti herätessä.

– Kun heräät aamulla, kokeile saada kiinni siitä hetkestä kun heräät ja on kiva olla. Älä päästä mieleesi sitä väliin tulevaa ajatusta "voi paska tänään on tällaista", Dunderfelt kannustaa hymyillen.

Lähteet: YLE Helsinki/ Ville Mättö