Yli 500 mainonnan ammattilaista koolla Turussa

Yli 500 mainonnan ammattilaista kokoontuu torstaina Turkuun. Kolmatta kertaa järjestettävän Mainostorstain tavoitteena on nostaa mainosalan arvostusta ja olla turvaamassa toimintaedellytyksiä erityisesti Varsinais-Suomessa.

mainonta
Ihmisiä jonottamassa elokuvateatteriin.
YLE / Kirsi Brück

Mainostorstain järjestelyissä mukana oleva Janne Pöyhönen kertoo, että vaikka viime vuosi oli koko mainosalalla hankala, on selvää piristystä nyt nähtävissä. Pöyhösen mielestä Varsinais-Suomi on myös pärjännyt taantumassa paremmin kuin esimerkiksi Helsingin seutu.

- Viime vuosi oli hankala koko toimialalla, pudotusta aiemmasta vuodesta oli 20 prosenttia. Varsinais-Suomi ei kuitenkaan kärsinyt ihan niin pahasti kuin jotkin muuta alueet, sanoo Pöyhönen.

Vapaaehtoispohjalla järjestettävä Mainostorstai järjestetään Turussa elokuvateatteri Kinopalatsissa.

- Katselemme päivän aikana mainonnan niinsanotut oscarit, eli Cannesin mainoselokuvakilpailun kultasarjan mainoselokuvat ja Grand Prix -voittajan, sanoo Pöyhönen.

Kolmessa vuodessa suureksi tapahtumaksi

Vuonna 2009 Mainostorstaihin osallistui 450 alan ammattilaista.

- Kolmessa vuodessa tästä on tullut merkittävä alan tapahtuma. Kyllä sen merkitys alan hengennostattajana Varsinais-Suomessa ja Turussa on suuri, korostaa Pöyhönen.

Turun tapahtuma on yksi Markkinointiviestinnän viikon tilaisuuksista, joita järjestetään eri puolilla Suomea.

Tapahtuma antaa tuoreinta tietoa alalta, inspiroi tekijöitä sekä nostaa turkulaisen markkinointiviestinnän- ja mediaosaamisen profiilia talousalueella.

Lähteet: YLE Turku