Vantaalaisesta maahanmuuttajasta vuoden isä

Vantaalainen neljän lapsen isä Abdishakur Moalin on valittu vuoden isäksi. Opettajana työskentelevä Moalin on toiminut hyvänä isänä omille lapsilleen ja tehnyt paljon vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten liikuntaharrastusten parissa.

isyys
Vantaalainen opettaja ja neljän lapsen isä Abdishakur Moalin valittiin vuoden 2010 isäksi.YLE

Sadat lapset pelaavat Moalinin johdolla esimerkiksi jalkapalloa. Hän on myös edistänyt toiminnallaan maahanmuuttajalasten kotouttamista.

Abdishakur Moalin haluaa toimia sillanrakentajana maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välillä.

Hän on huolissaan maahanmuuttajaperheiden ja erityisesti lasten kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Moalin muutti Suomeen parikymmentä vuotta sitten Somaliasta.

Hän myös pyrkii toiminnallaan olemaan esimerkkinä muille ja saamaan vanhempia mukaan toimintaan lasten hyväksi.

Moalinin lisäksi Vuoden Isä 2010-palkinnon saivat oululainen palvelupäällikkö Pasi Orava ja mynämäkeläinen Hannu Gustafsson.

Vuoden Isä -palkinto myönnetään ihmiselle, joka on omalla esimerkillään ja toiminnallaan edistänyt isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt sen arvostusta.

Palkinnon luovutti torstaina sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ja sen suojelijana toimii tohtori Pentti Arajärvi. Vuoden Isä -palkintoa on jaettu vuodesta 2006 lähtien.

Lähteet: YLE Helsinki