yle.fi-etusivu

Elop luottaa avoimuuden voimaan

Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop on puhunut Amerikkalaisessa kauppakamarissa rehellisyyden ja suorapuheisuuden merkityksestä johtamisessa. Viestinnän pitää olla läpinäkyvää, Elop korosti.

talous
Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop.EPA/ Nokia

Toisten motiiveja ei ole syytä kyseenalaistaa, vaan pitää lähteä siitä, että ihmisten aikeet ovat jaloja ja organisaation parhaaksi, Elop kertoi johtamisen filosofiastaan.

Yhtiön sisällä ei kilpailla - kumppanuus on tärkeintä, Nokian uusi toimitusjohtaja korosti puheessaan.

Elop kertoi haluavansa kuulla kaikki poikkeavat mielipiteet strategisesti tärkeissä asioissa. Hän tietää, että toiset ovat ujoja kertomaan eriäviä kantojaan, mutta hiljaistenkin mielipiteet pitää selvittää, jotta väki lopulta puhaltaisi yhteen hiileen.

Esimerkin voima on tärkeä, Elop sanoo ja lupaa kuunnella päätöksentekoaan koskevat moitteetkin.

Lähteet: YLE Uutiset