Teknologialla apua vanhusten arkeen

Vanhusten kotona asumista yritetään edistää parantamalla kotiolojen turvallisuutta. Uuden teknologian avulla voidaan ehkäistä tapaturmia ja yksin elävien vanhusten syrjäytymistä. Aktiivinen koti -hankkeella uskotaan olevan kysyntää myös maailmalla.

Kotimaa
Kaatunut vanhus lattialla.
Kaatumisen tunnistava lattia on yksi teknisistä apuvälineistä, joilla pyritään tukemaan vanhusten kotona asumista. Jos vanhus kaatuu, eikä pääse ylös, järjestelmä hälyttää omaiset.Yle

Uusinta suomalaista turva- ja viestintäteknologiaa voidaan hyödyntää nyt myös kotioloissa. Esimerkiksi kaatumisen tunnistava lattia laukaisee hälytyksen omaisille, ranneke paikantaa ulos harhailemaan lähteneen dementikon, liesi sammuttaa automaattisesti tulipalonalun ja automaatti muistuttaa lääkkeen ottamisesta.

Osa uusista palveluista on jo käytössä. Esimerkiksi kosketusnäytöllä toimiva videopuhelu voi helpottaa yhteydenpitoa ystäviin ja sukulaisiin tai vaikka omaan lääkäriin.

Torstaina esitelty mallikoti Active Life Home on osa eurooppalaista hanketta. Uusilla palveluilla pyritään siihen, että vanhukset voisivat laitoksen sijaan asua mahdollisimman pitkään kotona. Myös sosiaali- ja terveysministeriön asettama tavoite tähtää samaan.

- Lähivuosina Suomessakin ollaan tilanteessa, jossa joka neljännessä asunnossa asuu yksinäinen yli 60-vuotias ihminen. Meidän pitää tuoda yksinäisyyden poistoon tai ennaltaehkäisyyn uusia ratkaisuja, Aktiivinen koti -hankeen toimitusjohtaja Olli Nuuttila sanoo.

Suomalaisella osaamisella uskotaan olevan kysyntää myös muualla.

- Ainakin aluksi Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiina on aika potentiaalinen. Siellä on mielenkiintoinen tilanne yhden lapsen politiikan myötä huoltosuhdelukuihin. Toisaalta väestö vaurastuu, että tämä voisi sopia sinne oikein hyvin, Tekesin turvallisuusohjelman päällikkö Suvi Sundquist kommentoi.

Lähteet: YLE Uutiset