Mieto: Työpaikkakiusaamisessa nollatoleranssi

Kansanedustaja Juha Miedon mukaan lainsäädäntöä on kehitettävä syyllistämisestä myönteisen ongelmankäsittelyn suuntaan. Mieto kirjoittaa Pohjanmaan uutisten nettikolumnissa kiusaamisesta työpaikoilla.

Kotimaa
Juha Mieto, kesk.
YLE / Jukka-Pekka Inkinen

Miedon mukaan on selvää, että työpaikoilla tapahtuu esimies-alaissuhteessa kiusaamista molemmin päin. Ainoa keino kiusaamistapausten ratkaisemissa on tuoda ongelmat julki aikaisessa vaiheessa. Lainsäädäntöä on kehitettävä syyllistämisestä myönteisen ongelmankäsittelyn suuntaan, kirjoittaa Mieto.

Mieto kommentoi myös "mediakiusaamista" Suomen Pankin Sinikka Salon ja Keskustan Jarmo Korhosen tapausten kautta. Hänen mukaansa kiusaamistapausten esille tuominen yksilöimättä rasittaa samalla koko vanhaa työpaikkaa ja työyhteisöä.

Hän ehdottaa, että jatkossa olisi tarpeen yksilöidä tarkemmin se mitä kiusaaminen on. Mieto kysyy myös paineensietokyvyn perään.

Julkisuudessa käytävä keskustelu ei Miedon mukaan sinällään ole kiusaamista, vaan keskinäistä kilvoittelua esityksistä. Mietoa kiusaa suuresti se, että keskustelua julkisuudessa käydään asiasisältöjen sijaan henkilöistä.

Lähteet: YLE Pohjanmaa