Homoparien puolesta voidaan rukoilla

Kirkolliskokous on hyväksynyt äänin 78-30, että homoparien kanssa voidaan rukoilla. Kaikki piispat äänestivät esityksen puolesta. Kyseessä on suositus, ei velvoite. Piispainkokous laatii nyt vapaamuotoisen rukouksen suhteen rekisteröinneille.

Kotimaa
Miespari käsi kädessä.
Yle

Hyväksytyn perustevaliokunnan mietinnön mukaan rukousohjeet olisi laadittava niin, ettei rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.

Rukous ei tarkoita parisuhteen siunaamista.

Turussa koolla olleen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen kaikki 108 edustajaa äänestivät asiassa, eikä yhtään tyhjää ääntä annettu. Vastaehdotuksena oli esitys, jonka mukaan toimintaohjeen laatiminen tulisi hylätä tarpeettomana.

Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi, että tämä on kirkolle tärkeä linjaus. Hän oli myös tyytyväinen äänestystulokseen.

- Minusta tämä on selkeä päätös. Enemmistö, joka oli tämän perustevaliokunnan ja piispainkokouksen linjan takana, on selkeä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että piispainkokouksen toimesta voidaan antaa ohjeet, joitten avulla seurakuntien työntekijät ja papit tietävät miten toimia, kun rekisteröityyn parisuhteeseen mennyt pari tulee pyytämään rukousta, arkkipiispa Mäkinen toteaa.

Ohjeistus ei kuitenkaan ole työntekijää velvoittava

- Jos jollekin työntekijälle kysymys on tavattoman vaikea, niin hänen ei ole pakko toimia ohjeiden mukaan.

Ohjeistus vasta ensi vuonna

Piispainkokous laatii ohjeistuksen ensi vuoden aikana. Arkkipiispan mukaan kirkolliskokouksen päätöksellä on kuitenkin merkitystä jo nyt.

- Tämä antaa selkeän tuen ja rohkaisun homoseksuaaleille pareille.

Mäkisen mukaan päätös on samalla linjaus kirkon kannasta avioliittoon.

- Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, mutta erilaisuutta ja erilaisuus hyväksytään ja kaikki ovat tervetulleita kirkon pariin, piispa toteaa.

Mäkisellä on myös viesti niille 30 kirkolliskokouksen edustajalle, jotka äänestivät esitystä vastaan.

- Toivon että he voivat pysyä kirkossamme. Tämä äänestys näytti, että pystymme avoimeen keskusteluun vaikka olisimmekin eri mieltä.

Setalta kahdenlaista palautetta

Setan varapuheenjohtaja Elina Laavi pitää hyvänä sitä, että päätöksen myötä kirkossa päättyi eräänlainen näkymättömyyden aika homojen suhteen.

Hänen mukaansa Setan jäsenistöltä on tullut asiasta jakautunutta palautetta

- Toiset ovat sitä mieltä, että hyvä kun saatiin päätös. Toiset ihmettelevät, miksei homopareja ei voida vieläkään tasaveroisesti kohdella. Siis jos kauppakeskuksia ja lemmikkejäkin siunataan, niin miksi ei kahden ihmisen rakkautta.

Seta pitää Laavin mukaan tärkeimpänä tasaveroisia maallisia oikeuksia.

- Olemme tietysti onnellisia, että meistä välitetään ja saamme positiivisia signaaleja yhteiskunnalta. Tärkeintä on nyt kuitenkin saada maallinen lainsäädäntö kuntoon, saada samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä.

Lähteet: YLE Uutiset