Jäsenkato ei vaikuta kirkon toimintaan

Yli 40 000 ihmisen eroaminen kirkosta ei vaikuta mainittavasti seurakuntien talouteen. Kirkollisverojen kertymä supistuu erojen takia vain noin prosentin, sanoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisen haastattelema arkkipiispa Kari Mäkinen.

Kotimaa
Kuvassa Kokkolan kirkko yövalaistuksessa.
YLE / Anssi Leppänen

Kirkon jäsenmäärän lasku heikentää seurakuntien tulovirtaa ensi vuonna noin 10 - 20 miljoonalla eurolla. Seurakuntien valmius ottaa vastaan verotulojen heilahduksia on kuitenkin niin hyvä, ettei välittömiä vaikutuksia ole.

Arkkipiispa uskoo seurakuntien diakonia- ja kasvatustyön jatkuvan ennallaan, samoin kirkon tavanomaiset tehtävät, kuten hautajaiset, kasteet ja vihkimiset.

Pitkällä tähtäimellä henkilöstön määrä voi hienoisesti vähentyä, mutta irtisanomisiin ei jouduta, arkkipiispa toteaa.

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta käynnistyi ennennäkemätön eroaalto lokakuussa. Se sai alkunsa YLEn TV2:ssa esitetystä Homoilta-ohjelmasta.

Lähteet: YLE Uutiset