Kerro Kokkolan Kirkonmäestä

Museoväki kaipaa perimätietoa Kokkolan Kirkonmäestä. Tarkoituksena on tallettaa muistoja, valokuvia ja asiakirjoja 1900-luvulta. Ensimmäinen korttelikierros järjestettiin neljä vuotta sitten Ykspihlajassa.

Kirkonmäki, Kokkola
Kuvassa tarkastellaan Kokkolan Kirkonmäen entisajan karttaa.
YLE / Tuuli Kuismin

Korttelikierros on jalkautunut Kirkonmäen seurakuntakodille keräämään paikallisten asukkaiden muistoja. Piironginlaatikon pohjalla lojunut valokuva voi olla juuri se ratkaiseva palapelin osa, joka valottaa taas uutta alueen historiasta. Pienikin muistonmurunen voi olla merkittävä, muistuttaa museoassistentti Merja Passoja.

- Yleensä ne ovat juuri niitä tietoja, joita me kaipaamme. Älä pistä lippusia, lappusia ja valokuvia roskiin, vaan tuo meille. Meitä kiinnostaa mitä ihmiset haluavat kertoa 1900-luvun Kirkonmäestä.

Nykyihminen luulee tallettavansa kaiken mieleensä, mutta moniko muistaa, missä oli mikäkin kauppa tai rakennus vaikkapa kolmekymmentä vuotta sitten.

Saksalaiskolonnat ja evakkoparakit

Rovasti Mikko Himanka kaipaa erityisesti tietoa sota-ajasta Kirkonmäellä. Silloin vanha Vaasan tie kulki alueen läpi ja saksalaisten kolonnat olivat tuttu näky. Kirkonmäelle rakennettiin myös parakkeja evakoille tilapäisasunnoiksi.

- Sota-ajasta on kulunut jo yli 70 vuotta. Olisi korkea aika tallettaa perimätietoa siitäkin. Myös pappilasta olisi varmasti paljon tallentamattomia tarinoita, esimerkiksi Johansson-Kaila perheen elämästä, Himanka sanoo.

Kirkonmäkeläisten muistoja kirjaavat K.H. Renlundin maakuntamuseon edustajat, Kokkolan Matkaoppaat, Kokkolan paikkatietopalvelu ja Kirkonmäen asukasyhdistys.

Muistot julkaisuiksi

Ensimmäinen korttelikierros järjestettiin neljä vuotta sitten Ykspihlajassa.

- Saimme paljon muistoja ja tarinoita tapahtuneista asioista. Tavoitteena on, että keräisimme kokkolalaisten muistoja eri puolelta kaupunkia. Seuraavaksi meitä on pyydetty järjestämään korttelikierros Tankarin muistoista, sanoo museoassistentti Merja Passoja.

Ajatuksena myös on, että korttelikierrosten anti saataisiin joskus julkaisuiksi kaupunkilaisten käyttöön.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa