1990-luvun laman opetukset auttoivat nykytaantumassa

Tavalliset ihmiset ovat selvinneet viimeisimmästä taloustaantumasta paremmin kuin 1990-luvun lamasta, sanoo Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Tony Vepsäläinen. Hänen mielestään syvän laman opetukset auttoivat suomalaisia tekemään 2000-luvulla aiempaa järkevämpiä lainanottopäätöksiä.

Kuva: Yle

Varovaisuuden ansiosta esimerkiksi Osuuspankkiryhmä ei ole joutunut kirjaamaan tavallisilta asuntovelallisilta juuri lainkaan luottotappioita.

- 1990-luvun lama oli niin traumaattinen asia molemmin puolin pankkipöytää, että sekä luoton antajat että ottajat ovat pohtineet päätöksiään hyvin huolellisesti. Siksi suomalaiset selvisivät tästä lamasta muiden maiden kansalaisia paremmin.

Vepsäläisen mukaan nopeasti laskenut korkotaso on tässä lamassa ollut jopa merkittävin yksittäinen taloutta elvyttävä asia. Alhaisten korkojen ansiosta vain harva on joutunut velkojensa kanssa pahaan ahdinkoon.

- Kriisi on ollut iso tulonsiirto tallettajilta luotonottajille. Kyse on miljardiluokan asiasta.