Perusta löytyi tuntemattomia alkuperäisheimoja

Eteläamerikkalaisessa Perussa on esitelty kuvaa Amazonin alueella tähän asti eristyksissä eläneiden alkuperäisasukkaiden elämästä.

Ulkomaat
Kaksi heimon asukasta asumuksensa edustalla
Amazonin alueella on päästy tutustumaan tähän asti eristyksissä eläneiden alkuperäisasukkaiden elämään.

Materiaali on kuvattu Kugapakori Nahua Nantin suojelualueella Kaakkois-Perussa. Aluetta valvova valtiollinen Indepa-järjestö törmäsi alkuperäisasukkaisiin hoitaessaan tarkastuspisteitä, joita on rakennettu laittomien metsänhakkuiden estämiseksi.

Järjestön mukaan kontakti ryhmiin syntyi, kun ne siirtyivät uusille alueille ravintoa etsiessään. Järjestön edustajat kertovat tarkkaailleensa ryhmien arkisia tapoja ja antaneensa heille työkaluja metsästykseen, kalastukseen ja ruoanlaittoon.

Toimittajille puolestaan on esitelty heimon metsästysaseita sekä mm. kasvikuiduista tehtyjä laukkuja.

Viranomaiset eivät tiedä, paljonko alueella on vielä ryhmiä, jotka elävät vailla mitään kontaktia ulkomaailmaan.

Lähteet: Reuters, AFP