Sata vuotta suomalaisia surmatekoja

Teatteri Vanhan Jukon Kahdeksan surmanluotia lomittaa Mikko Niskasen elokuvan tarinaan sata vuotta suomalaista väkivaltaa. Maaseutu vaihtuu Lahteen, elokuvan pienviljelijästä tulee roskakuski. Saaga kulkee kansalaissodasta netissä asevideoita esitteleviin koulusurmaajiin asti.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Teatteri Vanhan Jukon kevään yleisömagneetti, näytelmä Kahdeksan surmanluotia, oli myös palkintoraadin mieleen.
Teatteri Vanhan Jukon kevätkauden yleisömagneetti, näytelmä Kahdeksan surmanluotia, oli myös palkintoraadin mieleen.YLE / Lahti

Juha Luukkosen ohjaama hieno ja raju esitys vierailee tällä viikolla Espoon kaupunginteatterissa.

Lahti on Suomen Chigago, sanottiin joskus, eikä mainetta tässä esityksessä putsata. Näyttelijät katsovat kohti, siteeraavat lehtien pikku-uutisia. Metron kirvessurma on mukana, samoin kuin kymmenet muut tunnetut ja vähemmän tunnetut veriteot. Monia niistä yhdistää viinan ja väkivallan rikkumaton liitto. Tämä on dokumenttiteatteria. Mutta tämä on myös roskapönttö- ja haulikkomusikaali: tuon tuosta esitys katkeaa lauluun.

Luukkosen ohjaus on hetkittäin oikeasti pelottava. Ja välillä karun kaunis. Balladi lauletaan pyörivien roskapönttöjen päällä. Viina roiskuu Pasin suuhun kuin ihanin suihkulähde. Ohjaus leikkii patetialla. Titanicin tunnuslaulu soi, kankaalla tillottavat hellyyttävät koiranpennut. Esitys muistuttaa ihmisen kyvystä suureen hellyyteen, ja seuraavassa hetkessä, suureen vihaan.

Pasin alamäen seuraaminen saa miettimään, kuinka vähällä ihminen pysyy edes jotenkin järjissään. Jukon Kahdeksan surmanluodin mukaan aika vähän. Ripauksen rakkautta, hitusen hyväksyntää, ja tunteen tarpeellisuudesta. Roskakuski-Pasilla on perhe, mutta työn mukana menee tarkoitus. Siihen tyhjyyteen auttaa vain viina.

Kerran näyttelijät heittävät pallon suoraan katsojalle. He kysyvät: oletko sinä auttanut, oletko mennyt väliin? Vai katsoitko ohi?

Tuula Viitaniemi

- toimittaja YLE Kulttuurissa